Ajankohtaisia tiedotteita ja artikkeleja
Jämsän kaupunki selvittää kuntalaisten näkemyksiä Pukinvuoren alueen käytöstä ja kehittämisestä. Kyselyyn voi vastata 10.4.-26.4. välisenä aikana.
-
Monipuolinen leirikesä lähestyy
Kesäleireillä on tarjolla monenlaista tekemistä retkeilystä kokkailuun ja ilmaisutaitoon saakka.
-
Jämsän työväenopisto 80 vuotta
Merkkipäivää juhlistetaan muun muassa kevätnäyttelyllä Galleria Kivipankissa.
-
Himoksen biojätteen keräyskokeilu saa kiitosta matkailijoilta
Kokeilu jatkuu elokuun loppuun asti ja sen aikana kerätään kokemuksia jätehuollon kehittämiseksi.
-
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut muuttuvat 1.8.2026 alkaen
Varhaiskasvatuksen maksut määräytyvät perheen koon, bruttotulojen ja palvelun tarpeen mukaan.
-
Katuvalaistuksen purku-urakka 2026
Jämsän kaupungin kaupunkiympäristötoimi pyytää tarjoustanne vuoden 2026 katuvalaistuksen purku-urakasta tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti.
-
Kerro näkemyksesi Jämsän asumisen tulevaisuudesta
Osallistu kyselyyn ja voita lahjakortti! Tutkimuksen tuloksia hyödynnetään Jämsän kaupungin ensimmäisen asumisohjelman laatimisessa.
-
Vesijohtovuoto Keskuskadun ja Honkalantien risteyksessä
Jämsässä Keskuskadun ja Honkalantien risteyksen tuntumassa on vesijohtovuoto..
-
Liikuntatilojen kesävuorohaku päättymässä
Kesän 2026 sisä- ja ulkoliikuntatilojen vakiovuorot ovat haettavissa 16.3.–6.4.2026.
-
Jämsän varhaiskasvatuksessa huolehditaan kaappisänkyjen turvallisuudesta
Kaikkien sänkyjen kunto on tarkastettu.
-
Polttokelpoisen jätteen siirtokuormaus ja siirtokuljetus 2026-2030
Jämsän kaupungin kaupunkiympäristötoimi pyytää tarjoustanne polttokelpoisen jätteen siirtokuormauksesta ja siirtokuljetuksesta tarjouspyyntöasiakirjojen mukaise
Tapahtumat
-
10:00 – 15:00
Jämsän äijän aukio, 42100 Jämsä
Kevätmarkkinat tuo noin 20 kauppiasta Jämsän Äijän aukiolle. Perinteinen toripäivä vähän isommassa mittakaavassa.
-
Älä tule hyvä tyttö - nuorisomusikaali
–
J+J Teatteri, Kauppakuja 3, 42300 Jämsänkoski
J+J Teatterin, nuorten teatteri NuTe esittääMia Kavaston ja Juho Suihkon käsikirjoittamanÄlä tule hyvä tyttö - nuorisomusikaalinjossa kuullaan nuorten esittämänä Erinin kappaleita.Ohjaus: Reko HimanenApuohjaaja: Matias...
-
16:00 – 17:30
Koskentie 30 b, 42100 Jämsä
Mieskuoro Graniitti ja Gran TiempoValtakunnallista kuoroa johtaa musiikinopettaja Sakari Kokkonen. Laulajat edustavat Suomessa hengellisen mieskuorolaulun ydinjoukkoa. Viime vuonna kuoro täytti 20 vuotta. Kuoroa säestää soitinyhtye Gran...
-
The Super Mario Galaxy Movie (dub)
–
Kinotar 123, Pääskyläntie 25, 42100 Jämsä
Animaatioelokuva The Super Mario Galaxy Movie perustuu Super Mario Bros. -pelisarjan maailmaan. Elokuva jatkaa vuonna 2023 ensi-iltansa saaneen The Super Mario Bros. Movie -elokuvan tarinaa.Puhuttu suomeksi. Ikäraja K7 (aikuisen seurassa...