Virtuaalimaailma venyttää todellisuuksien rajoja

Kahvin tuoksu leijailee Jämsä Tehtaalla. Väki hakeutuu pikkuhiljaa työpisteiltään keittiön kautta kohtaamistilaan. On torstai ja kello pian 12, mikä tarkoittaa perinteisiä päiväkahveja. Tilanne kuvaa hyvin paikan ilmapiiriä; tarkoitus on tutustua, kohdata, ja syventyä hieman paremmin jonkun tehtaalaisen tarinaan. Tällä kertaa katse kääntyy espoolaiseen Jan Hurstiin, jonka ala on sen verran kiehtova, että myös uusia kahvittelijoita on innostunut mukaan.

Leppoisa puheensorina vaimenee, sohvilla ja nojatuolilla otetaan mukavat asennot ja tehtaanjohtaja, yhteisömanageri Petteri Koskinen avaa etäyhteyden. Myös sen kautta voi kätevästi olla mukana. Itse asiassa tällä kertaa ajatusta voisi viedä vielä pidemmälle, etäyhteyksistä aina virtuaalitodellisuuteen saakka.

Jämsä Tehtaan päiväkahvilla kuultiin 7.4.2022 Jan Hurstia ja sukellettiin virtuaalitodellisuuden syövereihin.

Doomista pikselipuistoon

Janin työssä virtuaalimaailma on arkipäivää, ja pian miehen jutustelua kuunneltuaan ymmärtää, miten isosta asiasta on kyse. Todellisuuksien rajojen voi lähes kuulla venyvän ja paukkuvan. Jan luotsaa kahta yritystä, ne ovat Cloud4VR sekä Pikseli Arcade.

– Pikseli Arcade on VR-viihdepuistojen konsepti. Avasimme Pohjoismaiden ensimmäisen virtuaalipuiston tammikuussa 2017 Vantaan viihdekeskus Flamingoon. Nyt olemme rakentaneet puistoja yhteensä kahdeksan.

Puistossa voi VR-lasit päässä seikkailla toimintapelissä, taistella zombeja vastaan tai vaikka lennellä taikamaailmassa. Niin tai ratkoa pakohuoneen mysteerejä yhdessä kavereiden kanssa. Ja tämä kaikki virtuaalisesti.

– Viime vuonna perustettu Cloud4VR puolestaan on alusta, jonka avulla voi jakaa VR-pelejä ja muuta sisältöä. Se on alalla uudenlainen, pilviteknologiaan nojaava alusta. Sen avulla voidaan ratkaista monia peliyhtiöiden jakeluun, myyntiin ja laskutukseen liittyviä ongelmia.

Mutta mistä kaikki alkoi? Miten Jan päätyi alalle, ja kiinnostava kysymys on myös, miten mies päätyi Jämsä Tehtaalle? Kukaan kuulijoista tuskin yllättyy, kun Jan kertoo olleensa lapsesta saakka kiinnostunut pelaamisesta ja tietotekniikasta. Etenkin ammuntapeli Doomin parissa aikaa vietettiin pitkään ja hartaasti.

Mutta polku nykytilanteeseen ei ole ollut lainkaan itsestään selvä.

– Olen lähtöisin taiteilijaperheestä, isäni oli taiteilija ja äiti töissä matkatoimistossa. Tästä muodostui mielenkiintoinen yhdistelmä boheemiutta ja matkustelua. Ajattelin että minusta tulee taiteilija ja hain alalle opiskelemaan. Tietotekniikka kuitenkin oli aina kiehtonut myös, ja sen harrastamista jatkettiin yhdessä kavereiden kanssa.

Taidekorkeakoulun ovet eivät avautuneet, eikä opiskelu muutenkaan oikein kiinnostanut. Joten nuori mies jäi ajelehtimaan, kunnes ”mutsi pakotti” kouluun, jonka kautta tietotekniikan mahdollisuudet lopulta avautuivat uudella tavalla.

– Kaikenlaista tuli tehtyä, ei välttämättä aina niin kovin viisaita juttuja, koulun järjestelmien hakkerointia ja erilaisia jäyniä. Mutta alan vetovoima vain kasvoi, etenkin ohjelmointi houkutti. Kehittelin muun muassa äidille töihin varausjärjestelmät.

”Tästä tulee iso juttu”

Opiskelut jatkuivat tekniikan alalla, ja kun digitaalisuuden jätti Fujitsu haki harjoittelijoita, valittiin Jan mukaan.

– Siellä sitten sumuttelin printtereitä, ja mietin että tätäkö tämä nyt on. Pääsin kuitenkin lopulta etenemään aika nopeasti.

Työ Fujitsulla ei suinkaan ollut ainoa Janin puuha, vaan siinä sivussa touhuttiin monenlaista. Ideoita, innostusta ja toteutuksia riitti, mutta aina eivät hommat menneet ihan nappiin.

– Perhokalastus on mukavaa, ja huvikseni kehittelin sovelluksen jonka avulla saa helposti hommattua kalastusluvat. Tein sitten myös systeemin, minkä avulla saa tiedon siitä mihin kaloja on istutettu. No siitähän nousi haloo, eihän sitä katsottu hyvällä. Ja kännykän soittoääniä ja niiden ostomahdollisuutta kehiteltiin myös, mutta lopulta siitä hommasta oli vetäydyttävä valtavan sanktiouhan takia. Kaikenlaisia seikkailuja tässä on ollut, ympäri maailmaa, Jan nauraa.

Tehtaan vakkarikävijä Pasi Korpela komppaa viereiseltä sohvalta, ja käy ilmi että miehet ovat yhdessä kokeneet monia reissuja. Heitä yhdistävä tekijä on Fujitsu. Pasi liittyy myös siihen, miten VR-teknologia astui mukaan kuvioihin.

– Olimme 2016 työmatkalla Yhdysvalloissa, jossa pääsimme testaamaan VR-laitteita. Reissun jälkeen jäin miettimään, että tästä tulee kyllä iso juttu.

Jan hommasi laitteet kotiinsa, ja kokosi niitä poikansa kanssa kolme päivää. Laitteet olivat kalliit ja vaativat monimutkaista osaamista, mutta homma itsessään innosti heti. Ensimmäinen oma VR-kokemus, kiipeily Vapaudenpatsaalla, on hyvin muistissa. Mielessä kyti ajatus, että pitäisi olla hyvä tila missä pelata, vaivattomasti.

– Niin syntyi ensimmäinen pikselipuisto, se aukesi tammikuussa 2017 Vantaalle. Eihän me oltu ollenkaan varauduttu siihen valtavaan suosioon. Media kiinnostui, ihmiset kiinnostuivat, ja kaveri rakensi vauhdilla hallintajärjestelmää. Toinen puisto kauppakeskus Omenaan avattiinkin nopeasti, ja päätettiin että tästä tehdään konsepti.

Uusin juttu on eräänlaiset itsepalvelukioskit, joihin pääsee pelaamaan QR-koodin avulla. Niitä on tulossa risteilylaivoille ja huvipuistoihin. Mutta on virtuaalitodellisuus toki muutakin kuin pelejä, nimittäin se tarjoaa mahdollisuuksia muun muassa koulutukseen.

Cloud4VR on alusta myös kaikelle muulle, sen avulla voi jakaa vaikkapa koulutusohjelmia. Monenlaisia yhteistyökuvioita on jo meneillään, ja tulevaisuus on rajaton.

– Tällä hetkellä iso juttu on metaversumi, sen mahdollisuudet kiinnostavat. Sillä viitataan jaettuihin 3D-virtuaalitiloihin, jotka on linkitetty yhteiseen interaktiiviseen virtuaaliuniversumiin.  Esimerkiksi kokouksia voidaan järjestää olemalla yhteisessä virtuaalitilassa. Tai vaikka muotinäytöksiä.

Erinomainen Jämsä Tehdas

Työn tekeminen on tietenkin se syy, miksi Jan nyt istuu rupattelemassa Tehtaalla. Mutta se ei suinkaan ole syy siihen, miksi espoolainen ylipäätään on Jämsässä.

– Seurustelen jämsäläisen naisen kanssa. Joka toinen viikko asustelen täällä, ja on tässä pikkuhiljaa vuoden aikana Jämsä käynyt tutuksi. Tosi mukava, lämminhenkinen pieni kaupunki.

Lumilautailua nuorempana harrastaneelle Janille Himos oli kyllä tuttu ennestään, mutta Jämsä itsessään vieraampi. Nyt erityisesti Jämsän ulkoilumahdollisuudet ja luonto saavat kehuja.

– Eihän missään muualla ole tällaisia ulkoilureittejä. Myös Akuliinan voisin nostaa esiin, mukava paikka keskustassa. Ja tietenkin tämä Tehdas, kaikin puolin erinomainen!

Tehdas on tarjonnut hyvät mahdollisuudet työhön; rauhan, paikan keskittyä ja myös yhteisön. Jämsäläinen ystävä, jo aiemmin mainittu Pasi, löysi tiensä Tehtaalle samoihin aikoihin, ja kertoo ensikäynnistään:

– Kun astuin sisään, ajattelin että vau, onpas hienot tilat, tämä on varmaan kallis paikka. Kuulosti aivan upealta kun selvisi, että tämä ei maksa ainakaan toistaiseksi käyttäjilleen mitään.

Päiväkahvien 45 minuuttia hurahtaa ohi hetkessä. Aihe on innostanut kaikkia, ja vilkas puheensorina jatkuu, vaikka osa onkin jo kiiruhtanut takaisin töiden pariin. Janin kertomus sekä virtuaalitodellisuus itsessään herättää paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mihin kehitys kulkee, kuinka paljon todellisuutta voidaan laajentaa, missä sen rajat ovat. Yksi asia kuitenkin on selvä:

– Ei virtuaalitodellisuus voi korvata tätä meidän todellista todellisuutta, ihmisten oikeaa kohtaamista. Ainakin toivon niin, Jan kiteyttää.

Tähän ajatukseen, jota myös hetki päiväkahvien äärellä alleviivaa, on helppo yhtyä. Poistun mielessä hyvä fiilis erilaisten ihmisten aidosta kohtaamisesta, ja nenässä kahvin tuoksu, jota tehtaanjohtaja tottuneesti on jo keittänyt lisää.

Teksti ja kuvat: Johanna Suominen