Paavo Partio isännöi Hirvikartanoa vankalla osaamisella
Sauli-hirvi työntää turpaansa kohti korppuja rauhallisena, sillä se on tottunut ihmisiin syntymästään asti. Moni on jo ehtinyt hullaantua hirviin päästyään kosketusetäisyydelle Hirvikartanolla.
Vieläkin lähemmäksi metsän eläimiä pääsee viereisessä aitauksessa, jonne saa astua sisään asti. Siellä poro ja kuusipeurat antautuvat rapsuteltaviksi. Mikä kokemus onkaan saada silittää Bambia! Kaikki tämä on mahdollista ravintolan yhteydessä luonnon helmassa Hirvikartanolla.
Paavo Partio isännöi Hirvikartanoa Jämsän Heinäselällä Himoksen jylhässä takamaastossa. Heinäselkä on ollut yksi Jämsän seitsemästä kantatilasta, ja 1700-luvulla perustetun tilan hirsirakennus uuneineen siirrettiin nykyisille sijoilleen 1863. Partion isovanhemmat ostivat aikanaan autioituneen tilan, joten nuori isäntä voi puhua paikasta mummulanaan. Ravintolatoiminta alkoi Hirvikartanossa remontin jälkeen, joka aloitettiin riuskasti heti Paavon rippijuhlien jälkeen. Ensimmäisinä vetäjinä toimivat Paavon vanhemmat ja sukupolvenvaihdos tehtiin kuluneen vuoden keväällä. Partion osaaminen tuleekin tehokkaaseen käyttöön Hirvikartanon isäntänä.
Partio on kouluttautunut kirjanpitäjäksi, mikä on yrittäjälle iso apu. Lisäksi hän on isoisänsä ja setänsä jalanjäljissä toiminut rajavartion virkasuhteessa yhteensä viisi vuotta. Aivan hiljan hän on irtisanoutunut tästä toimesta ja on nyt täysipäiväinen yrittäjä. Eläintenhoidon hallinta mahdollistuu eläintarhaeläinten hoitajan tutkinnolla. Partion tulevaisuudensuunnitelmissa on lisätä eläinlajien joukkoon vielä valkohäntäpeuroja, metsäkauriita ja metsäpeuroja. Vetovastuun ottaminen Hirvikartanosta on sujunut ilman suurempia yllätyksiä, onhan Partio ollut mukana toiminnassa jo vuosia.
À la carte menu sisältää mm. poron sisäfilettä, hirvenkäristystä ja muikkuja. Riistaliha hankitaan Lapista. Hirvikartano panostaa ruoan laatuun ja tarjontaa kehitellään jatkuvasti. Asiakkaiden kanssa voidaan räätälöidä tarjoilu toiveiden mukaiseksi. Hirvikartano tarjoaa erinomaiset puitteet juhlille ja erilaisille kokoontumisille. Päärakennuksen lisäksi käytössä on reilunkokoinen kota. Tavoitteena on tarjota elämyksiä sekä kotimaisille, että ulkomaisille vieraille. Pandemia-ajan kotimaanmatkailu on Partion mukaan lähes korvannut ulkomaanmatkailun vähentymisen. – Nähtävyyksien digitalisointi takaa sen, että passiivisetkin kohteet löydetään, Partio kuvailee. Hän suosittelee vierailleen usein Synninlukon rotkonähtävyyttä, joka ei ole kaikkien tiedossa.
Paavo Partion vapaa-aika on sekin hyvin luonnonläheistä. Metsästäminen yhdessä Olli-koiran kanssa onnistuu lähimetsissä. Veistely moottorisahalla ja sarvikaiverrus ovat todiste Partion kärsivällisestä luonteenlaadusta. Vastapainoa tuokin sitten rugby, jonka pelaaminen onnistuu Jyväskylässä. Partio kertoo saaneensa hyvän punaisen langan veistämiseen, mutta myös elämäänsä jo edesmenneeltä Karhu-Eerona tunnetulta Eero Heinolta: – Älä matki ketään, aina täysillä kierroksilla!
Vieraile Hirvikartanon nettisivuilla osoitteessa https://hirvikartano.fi
Teksti: Susanna Ruusu
Kuvat: Timo Marjala