Porkkanamaalta rouskis
Raili Pekki on viljellyt Hopsun kylällä porkkanaa 40 vuotta. Vanha järvenpohja on oivallinen kasvualusta jämsäläiselle terveyspommille.
Hopsun kylällä asuva Raili Pekki rakastaa maanläheistä työtään. Hän ei tiedä ihanampaa olopaikkaa kuin syksyisen porkkanapellon, jossa naatit lainehtivat tuulessa.
Porkkana on lähiruokaa ja terveyspommi. Väreissä löytyy, sillä porkkana ei ole aina oranssi, sanoo Raili Pekki.
– Aloitin porkkanoiden viljelyn vuonna 1981. Aluksi aluetta oli 30 aaria, nyt viljelyssä on yli 5 hehtaaria porkkanaa, hän kertoo.
Jostain se vain hänen päähänsä pälkähti – pistää maahan porkkanoita kasvamaan kotikäyttöä runsaammin. Pekin tilalla oli kyllä ennestäänkin alan kokemusta, kun nykyisen isännän Pekka Pekin evakkotaustaiset vanhemmat olivat kasvattaneet hieman porkkanaa myyntiin.
– Sitten oli pitkä katko. Käytännössä aloitin viljelyn aivan alusta.
Pekin peltomaat ovat suosiolliset porkkanalle. Pelto on turveperäistä vanhaa järvenpohjaa, josta porkkana saa makean makunsa.
Viljelyä ja jatkojalostusta
Jämsän alueella juurikasvien viljely on ollut harvinaista. Suurilla tiloilla on viljelty lähinnä viljaa tai kasvatettu eläimiä.
– Kun karjalaiset saivat sodan jälkeen pieniä asutustiloja, piti ryhtyä kekseliääksi. Porkkana on tullut viljelyyn nimenomaan siirtolaisten myötä, sanoo Pekki.
Aluksi hän vei porkkanaa myyntiin Jämsänkoskelle Taisto Lehväslaihon kauppaan. Sieltä silloinen keskuskoulun keittäjä Vuokko Parikka hoksasi maistuvaiset juurekset ja uteliaisuus heräsi. Mistä ne ovat peräisin?
– Parikka otti minuun yhteyttä ja niin alkoi yhteistyö koulun kanssa. Yhteistyö jatkuu edelleen koskien koko kaupungin Ateria- ja Puhtauspalvelut liikelaitosta.
Koneista huolimatta juuresten käsittely on edelleen paljolti käsityötä.
Raili Pekki ei vain viljele, vaan myös jatkojalostaa. Hän pesee, kuorii, raastaa, pätkii ja soseuttaa porkkanat mahdollisimman käyttövalmiiksi tuotteiksi.
– Pelkkä kasvatus ei kannattaisi taloudellisesti.
Kuluttajan kannalta pitkälle työstetty porkkana on helppokäyttöinen. Sitä on kätevä rouskutella, lisätä keittoon tai paistaa uunissa.
Korkokengät tavaramerkkinä
Raili Pekki on syntyperäinen jämsäläinen Holisevan kylältä. Nuorena hän kävi ”maailmalla” töissä ja opiskelemassa. Avioliiton myötä hänestä tuli taas jämsäläinen, tällä kertaa hopsulainen.
– En ole alunperin maatalon kasvatti, mutta hyvin olen sopeutunut maalaistalon elämään, hän nauraa.
On yksi asia, mistä hän ei ole hevillä maatalousyrittäjänäkään luopunut: nimittäin korkokengät.
– Olen aina ollut hulluna korkokenkiin. Kai ne vähän ihmetteli tuolla keittiöillä, kun kannat kopisten vein sinne porkkanakuormaa.
Vaikka jalkaongelmat ovat sittemmin pakottaneet luopumaan rakkaista kulkupeleistä, jämsäläisillä keittiöillä Pekki on jatkuvasti tuttu vieras. Jo ennen aamukuutta hän on menossa tien päällä porkkanalastin kanssa. Osansa saavat niin Jämsän Aterian keittiöt, paikkakunnan ravintolat kuin muutkin tilaajat. Nykyisin myös Reko-ruokaryhmässä on saatavilla Pekin porkkanatuotteita. Raili Pekki voisikin lauleskella tekevänsä joka päivä töitä.
– Vain perjantai-iltapäivät pidän vapaata. Lomia en pidä.
Pidän käsityöstä
Raili Pekki on yksinyrittäjä. Porkkanavarasto ja juuresten käsittelykeittiö ovat hänen ikioma valtakuntansa.
– Isännän kanssa meillä on sellainen työjako, että hän kylvää siemenet ja nostaa sadon. Hän myös kuljettaa porkkanat minulle työskentelytiloihin.
Vaikka suuren porkkanamäärän käsittelyssä käytetään nykyisin koneita, käsityötä edelleen riittää.
– Siitähän minä juuri pidänkin, käsillä tekemisestä, hän muistuttaa.
Urakointi sopii yksinyrittäjälle. Työn ääressä hän suunnittelee viikon työjärjestyksen. Nähtyään keittiöiden ruokalistat ja saatuaan tilaukset hän osaa ennakoida porkkanatuotteiden menekin.
– Yksinäinen minä en kuitenkaan ole. Siitä pitävät huolen ihmiset, jotka meillä käyvät.
Pekki viittaa vieraisiinsa, joita varsinkin syksyisin riittää. Kouluilta ja päiväkodeilta saapuu lapsia retkelle katsomaan, mistä porkkanat oikein tulevat.
– He ovat innoissaan, kun pääsevät omin käsin nostamaan muutaman porkkanan ja pesemään ne. Ylpeydellä he vievät saaliin kotiin syötäväksi.
Porkkanasta syntyy jopa ruokataidetta, kuten näissä välipala-annoksissa olevat kierteet (kuva Sonja Haromo).
Eikö maksa mitään?
Samalla tyylillä Pekin pellolle voi tupsahtaa muitakin ihmisiä porkkanoita hakemaan.
– Aina he ihmettelevät, eikö maksa mitään. Sanon, että ei. On minullekin ilo, kun näen täällä ihmisiä, jotka viihtyvät.
Osittain Raili Pekki on eläkkeellä. Porkkanat ovat hänelle elämäntapa, josta hän ei halua luopua. Vuoden kierto alkaa joululta, jolloin valitaan seuraavan kesän siemenet.
– Kasvatan viittä eri väristä porkkanaa. Kaikki eivät tiedä, että porkkanoita on niin monen värisiä.
Sato säilötään luonnonkivestä rakennettuun kellariin. Sieltä porkkanaa nostetaan esille sitä mukaa, kun on tarpeen. Pekin varastot riittävät syksystä seuraavaan kesäkuuhun. Elokuussa alkaa jälleen uusi satokausi.
Kun juureksia käsitellään jopa satoja kiloja päivässä, syntyy runsaasti biojätettä. Pekki kerää kuoret ja kannat talteen. Hän kertoo, että riistamiehet oikein hamuavat niitä hirvien herkuksi.
Kuljetuksessa Pekki välttää muovipusseja. Hän käyttää mieluummin ämpäreitä, joita voi pestä uudelleen ja uudelleen.
Porkkanamaasta virikekeskus
Raili Pekki ei tiedä ihanampaa paikkaa kuin tuulessa lainehtiva porkkanapelto.
Porkkana on terveyspommi, se tiedetään. Se tekee hyvää silmille ja iholle, eikä se lihota.
Omaan suuhunsa Raili Pekki ei porkkanaa oikeastaan laita.
– Syy ei ole tympääntyminen, vaan allergia, hän selittää.
Pekin maatilalle on Jämsän keskustasta noin 20 kilometriä. Hopsu on kylä, joka on kokenut maaseudun muutoksen. Koulu ja kauppa ovat kadonneet ajat sitten. Pieniä lapsia ei kylän raitilla näy. Kylän oma urheiluseura Huima kuitenkin pitää kunnossa urheilukenttää ja hiihtolatua.
Raili Pekki on oman työnsä ohessa aktiivinen kyläläinen. Hän on mukana yhteisissä riennoissa, olipa kyseessä Hopsun maamiesseuran toiminta tai jokin kylän tapahtuma.
Itse hän haaveilee retkeilymahdollisuuksien laajentamista lähimaastoon.
– Lintutorni, luontopolku, kaarisilta ja laavu on tulossa. Näin porkkananhakijat voisivat tehdä täällä muutakin kuin nostaa porkkanoita.
Äskettäin Pekin yläkertaan on valmistunut ”retriitti”, jonka seinille perheen taiteilijatytär tuo valokuvanäyttelyn. Tilassa voi pitää pienimuotoisia tilaisuuksia.
Laakereilleen ei pidä jäädä lepäämään eikä vierivä kivi sammaloidu.
– Ihmisen pitää olla muuntautumiskykyinen, sanoo ideoita pursuava porkkananviljelijä.
Teksti ja kuvat: Päivi Ketolainen
