Sopuisaa mökkeilyä koko suvun voimin
Vantaan Ruskeasannalla asuva pari Mikko ja Kati Gottleben sattuivat löytämään mieluisan mökin Jämsän Himokselta ja kaupat tehtiin vuonna 2013. Tätä nykyä parin arki on muotoutunut toimimaan pääsääntöisesti Jämsässä. Parin poika Mikael hankki myös naapurista avopuolisonsa ja 3-vuotiaan tyttärensä kanssa mökin. Gottlebeneille Jämsästä on tullut paikka, jossa vietetään todella paljon aikaa.
Mikko Gottleben etsiskeli vaimonsa Katin kanssa mökkiä laajalti Keski-Suomen alueelta kymmenisen vuotta sitten. Vantaan Ruskeasannalla asuva pari sattui löytämään mieluisan Jämsän Himokselta ja kaupat tehtiin vuonna 2013. Tätä nykyä parin arki on muotoutunut toimimaan pääsääntöisesti juuri Jämsässä. Puoliso on työssä keskellä viikkoa kolme päivää ja Mikko pystyy hoitamaan myyntityötään mökiltä käsin, joten ison osan viikosta Gottlebenit ovat jämsäläisiä.
Mikko ja Mikael, isä ja poika, Gottleben
Parin viihtymiseen vaikuttaa suuresti myös naapurista mökin hankkinut poika Mikael, jonka varsinainen asuinpaikka on Tuusulan Ruotsinkylässä. Avopuolisolle ja 3-vuotiaalle tyttärellekin Jämsästä on tullut paikka, jossa vietetään todella paljon aikaa. Mökkimummula ja sen ranta ovat muutoinkin ahkerassa käytössä, sillä isovanhempien Mikon ja Katin kaikki neljä lasta ja neljä lastenlasta vierailevat usein, ja serkut pääsevät touhuamaan paljon yhdessä. Myös Mikael pystyy hoitamaan omaa yritystään sekä toista firmaa, jossa toimii liiketoiminnan johtajana, hyvin Jämsästä. Ajokilometrejä toki tulee kymmeniätuhansia vuodessa, mikä on Mikko-isällekin tuttua. – Ajan parhaimmillaan viidesti viikossa tänne Himokselle, Mikael laskee. – Ajaessa pystyy hoitamaan puhelimessa jopa paremmin asioita kuin työpaikalla. Jämsästä on helppo käväistä myös perheen kanssa päiväretkillä Tampereella, Jyväskylässä ja vaikka Tuurissa, kun sijainti on niin hyvä.
Isä ja poika kertovat käyttävänsä Jämsän palveluita laidasta laitaan. – Rautakaupat, puutavaraliikkeet, Matkahuolto ja Ärrä ovat osa arkea. Naisväki käy säännöllisesti Witikkalan kartanossa, Vehkalassa ja Löytötexissä, Mikko kertoo. Rakennustarvikkeita tarvitaan jatkossakin, sillä Mikael on enonsa ja entisen työkaverinsa kanssa hankkinut tontin läheltä Lehtelästä, jonne alkavat pystyttää mökkiä.
Miehille mieluisa ajanviete Jämsässä on golfaaminen. Muutakin seudun tarjontaa he kehuvat suuresti. – Täällä voi marjastaa ja sienestää ja koirien kanssa on hyvä liikkua, Mikko listaa. Mikael lisää vielä keskustan leikkipuistot, skuuttiradan ja koriskentän. – Jämsässä herkästi vähätellään oman kaupungin palveluita ja mahdollisuuksia. Meidän mielestä täällä saa todella hyvää palvelua! Meitä ei haittaa, jos joku paikka menee kiinni viideltä. Kun sen tietää, niin aikataulu sovitetaan siihen, Mikael kertoo. – Täällä on hyvä järjestää esimerkiksi yrityksen tapahtumia, kun esiintyjätkin ovat tasokkaita. Firman pikkujoulutkin on järjestetty Himoksella muutamaan otteeseen, parhaimmillaan yli 70 hengelle.
Tiivis suku sai vielä täydennystä Jämsään vielä Mikon appivanhemmista, jotka muuttivat tänne pysyvästi pois pääkaupunkiseudulta. Heillä ei ollut muita kytköksiä seudulle kuin Gottlebenit, joiden mökillä he vierailevat useasti keskustan kerrostaloasunnostaan. Mikko ja Mikael eivät näe mahdottomana sellaista tulevaisuutta, jossa olisivat pysyvästi jämsäläisiä. – Pääkaupunkiseudulla voisi silloin olla joku pieni asunto käyntejä varten, Mikko arvelee.
Miehet miettivät pitkään, kun heiltä kysytään toiveita Jämsän kehittämiseen. – Lounaspaikkoja voisi olla enemmän ja Himoksen alueella muutenkin ruokapaikkoja lisää, on Mikaelin toive. Yhdestä suusta tulee vielä toive venekanavan aukaisusta Himokseen. – Siinä kyllä pärjäisi joku kahvilakin, arvelee Mikael. – Varmasti tulisi sitten veneiltyä ja kalastettuakin, Mikko suunnittelee. Mikael kertoo säilyttäneensä venettä Hulkkiolla pari vuotta. Mikko mainitsee vielä mahdollisuuden muuttaa vapaa-ajan asunnon vakituiseksi asunnoksi. – Jos se onnistuisi kivuttomasti, niin se tietäisi Jämsälle lisää verotuloja. Haastattelun jälkeen isä ja poika suuntaavat golfviheriölle jo toiselle kierrokselle samana päivänä!
Teksti ja kuvat: Susanna Ruusu