Edullinen uimahallilippu hiljaisille tunneille
Uimahalli Koskikaran uudella alennushinnoittelulla pyritään kasvattamaan hiljaisten tuntien asiakasmääriä ja vähentämään kotitalouksien energiankulutusta.
Tulevana talvena Jämsän kaupunki säästää energiaa monin tavoin. Uimahalli Koskikarassa toimintaa ei kuitenkaan supisteta, vaan energiansäästökampanjaan osallistutaan uudella edullisella lipputuotteella. Uimahallin hiljaisiin aukiolotunteihin ajoittuva lippu on myynnissä joulukuun alusta huhtikuun loppuun saakka. Uudella hinnoittelulla pyritään kasvattamaan hiljaisten tuntien asiakasmääriä ja vähentämään kotitalouksien energiankulutusta.
– Toivomme, että edulliset yksittäisliput houkuttelevat asiakkaita aiempaa enemmän ja useammin saunomaan uimahallille. Tällöin kotitalouksissa peseytymiseen ja saunomiseen kuluvaa energiaa on mahdollista vähentää, toteaa vapaa-aikapalvelupäällikkö Katja Pohjoismäki.
Sivistyslautakunnan 16. marraskuuta tekemän linjauksen mukaisesti uusi lipputuote on ostettavissa tiistaisin ja perjantaisin kello 6.30 – 12.00 sekä arki-iltoina (ma-pe) kello 18.30 – 19.30. Uimahallin allasosasto sulkeutuu arkisin kello 20.30.
Alennustuntien aikaan aikuisten lipun hinta on kolme euroa. Yhdellä eurolla uimaan ja saunomaan pääsevät eläkeläiset, 5-17-vuotiaat lapset, työttömät, vammaiset, invalidit ja opiskelijat. Hinnoittelussa on kyse uimahallin mittakaavassa merkittävästä kädenojennuksesta kotitalouksille. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni innostuisi oman saunan lämmittämisen sijaan käyttämään uimahallin palveluja.
Uimahallin kausikorttihinnoitteluun tai sopimusasiakkuuksiin ei tule muutoksia määräaikaisen ja kokeiluluonteisen kampanja-ajan vuoksi.
Uimahallikäynnillä asiakkaat pystyvät vaikuttamaan energiankulutukseen lyhentämällä suihkussa käynnin aikaa. Peseytyminen on tärkeää, mutta uimahallilla kannustetaan asiakkaita suihkussa lämmittelyn sijaan lämmittelemään saunassa.
Uimahallin käyttösääntöjä päivitettiin
Sivistyslautakunta hyväksyi myös uimahallin päivitetyt käyttösäännöt. Edellisestä sääntöjen päivittämisestä oli ehtinyt kulua kuusi vuotta.
Asiakkaiden toivotaan suosivan hajusteettomia tai miedosti tuoksuvia hiustenhoitotuotteita ja välttävän voimakkaiden hajuvesien käyttöä uimahallin tiloissa. Hiusten värjääminen uimahallissa on kiellettyä.
Käyttösääntöihin lisättiin maininta, että kaikkien nikotiinituotteiden ja sähkösavukkeiden käyttö on kiellettyä uimahallin sisätiloissa. Myös alkoholin käyttö uimahallissa on kiellettyä.
Käyttösääntöjen rikkominen voi johtaa uimahallin käyttökieltoon.
Uimahallin käyttösäännöt ovat kokonaisuudessaan esillä hallin aulassa, pukuhuoneissa ja kaupungin internet-sivuilla.
Lisätietoa:
Vapaa-aikapalvelupäällikkö Katja Pohjoismäki, p. 040 571 6556