Ilmoittautuminen esi- ja perusopetukseen alkaa
Esiopetukseen ja perusopetukseen ilmoittautumisaika on 10.-19.2.2025. Samalla voi hakea myös iltapäivätoimintaan.
Esiopetukseen ilmoittautuminen
Esiopetukseen ilmoittautuminen tapahtuu eDaisy-palvelun kautta. Ohjelmaan kirjaudutaan vahvalla tunnistautumisella, joko pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
Esiopetukseen ilmoitetaan vuonna 2019 syntyneet lapset. Lisäksi esiopetukseen ovat oikeutettuja ne 2018 syntyneet lapset, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty vuodella sekä 2020 syntyneet lapset, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.
Mikäli lapsella on maksuttoman neljän tunnin esiopetuksen lisäksi tarve täydentävään varhaiskasvatukseen, haetaan sitä samalla esiopetusilmoituksella. Hakemukseen on täytettävä vähintään punaisella tähdellä merkityt kohdat. Yksinhuoltajamerkinnän voi tehdä ainoastaan, jos yksinhuoltajuudesta on virallisesti sovittu.
Perusopetukseen ilmoittautuminen
Lukuvuoden 2025-2026 alusta peruskoulun 1. luokalle ilmoitetaan vuonna 2018 syntyneet tai sitä aikaisemmin syntyneet lapset, jotka eivät vielä ole aloittaneet koulunkäyntiään.
Ilmoittautuminen tapahtuu Wilman välityksellä osoitteessa https://jamsa.inschool.fi. Mikäli tämä ei onnistu, voi ilmoittautumisen tehdä oman esiopetusryhmän kautta paperilomakkeella.
Jämsässä esiopetuksessa olevien lasten huoltajille tiedotetaan kouluun ilmoittautumisesta tarkemmin Wilman kautta.
Koululaisten iltapäivätoimintaan hakeminen
Iltapäivätoiminta kohdentuu 1. ja 2. vuosiluokkien sekä erityisen tuen oppilaille ja sitä järjestetään olemassa olevien resurssien puitteissa.
Jämsän kaupungin sivistyslautakunta päättää myöhemmin iltapäivätoimintaryhmien vähimmäiskoosta ja järjestämispaikoista.
Iltapäivätoimintapaikkaa on mahdollista hakea sähköisesti Wilmassa kouluun ilmoittautumisen yhteydessä 10.-19.2.2025 tai sähköisellä lomakkeella 20.-28.2.2025 (eJämsä). Sähköinen lomake on mahdollista tulostaa ja lähettää postitse.
Hakemuksia saa myös iltapäivätoimintaa järjestäviltä kouluilta ja kaupungin neuvonnasta Raitilta Forumista, os. Keskuskatu 2-4, 42100 Jämsä.
Ensi syksynä 2. luokan aloittavien oppilaiden iltapäivätoimintapaikkoja voi hakea Wilman kautta 10.-19.2.2025 ja sähköisellä lomakkeella 20.-28.2.2025.
Lisätiedot esiopetuksesta:
p. 040 578 2113, p. 050 373 5294, p. 040 712 2650 tai palveluohjaus@jamsa.fi
Lisätiedot perusopetuksesta:
Jämsän sivistystoimi, puh. 040 1877 099 tai ao. koulut
Lisätiedot iltapäivätoiminnasta:
iltapäivätoiminnan koordinaattori Minna Kinnunen, puh. 040 524 7298, minna.kinnunen(at)jamsa.fi