Galleria Kivipankille löytyi jatkaja
Jämsän kaupunki on tehnyt päätöksen Galleria Kivipankin vuokrauksesta. Uudeksi toimijaksi on valittu Kivipankki ry. Päätös tulee lainvoimaiseksi joulukuun 2024 viimeisellä viikolla.
Jämsän kaupunki päätti luopua Galleria Kivipankin ylläpidosta elokuussa 2024 osana talouden tasapainotusohjelmaa ja myymisen sijasta Kivipankille päätettiin etsiä vuokralaista marraskuun 2024 aikana. Uudeksi toimijaksi valittiin Kivipankki ry, joka jätti ainoana tahona liiketoimintasuunnitelman määräaikaan mennessä. Päätös tulee lainvoimaiseksi joulukuun 2024 viimeisellä viikolla.
Kivipankki ry:n tavoitteena on jatkaa näyttelytoimintaa Galleria Kivipankissa ja lisätä Gallerian valtakunnallista tunnettuutta. Galleria pyrkii jatkossakin tarjoamaan paikan jämsäläisten taideyhdistyksien vuosinäyttelyille. Muut näyttelyt valitaan avoimen haun kautta, ja haku vuoden 2025 näyttelyaikoihin avataan mahdollisimman pian. Tiloja voi tulevaisuudessa vuokrata myös muihin kulttuuritilaisuuksiin (konsertit, matineat jne.) sekä yksityistilaisuuksiin, kuitenkin taidenäyttelytoiminnan ehdoilla.
”Kivipankin näyttelytoiminnan jatkaminen ilman kaupungin tukea tulee vaatimaan laajaa yhteistyötä, ja toivommekin että asiasta kiinnostuneet yksityishenkilöt liittyvät yhdistyksen kannatusjäseniksi. Teemme mielellämme myös jämsäläisten yritysten kanssa yhteistyötä – ideoidaan yhdessä mitä se voisi olla!”, toteaa Kivipankki ry:n puheenjohtaja Kristiina Lähde.
Kivipankki ry tiedottaa Galleria Kivipankin tulevasta toiminnasta ja muista yksityiskohdista lähiaikoina.
Lisätiedot:
Tilapalvelupäällikkö, Jämsän kaupunki, Lauri Leppisaari puh. 0400 860 068
Lisätietoja tulevaan toimintaan liittyen:
Puheenjohtaja, Kivipankki Ry, Kristiina Lähde, kristiina.lahde@saliens.fi