Hallin minitalohankkeiden kaavoitus etenee

Minitalo-hankkeelle pyritään löytämään sellainen toteutustapa, jolla tehdään muuttamisesta haaveilevalle päätöksenteko mahdollisimman helpoksi.

Jämsän kaupunki on viime syksystä lähtien tehnyt asemakaavoitusta kahdelle alueelle Hallin taajamaan. Kaavoituksen päätavoitteena on mahdollistaa minitalojen rakentaminen Kuorevedentien varrelle ja Rantatien päähän. Alueiden kaavaluonnokset valmistuvat arviolta elo-syyskuun vaihteessa.

– Kaavoitus on edennyt ennakoitua hitaammin. Molemmille alueille laaditaan luontoselvitykset, toteaa Jämsän kaupungin kaavoitusinsinööri Rainer Nyholm.

Molemmista alueista valmistui kesäkuun alussa havainnemateriaalit, joilla esitellään, millaisilta alueet voisivat toteutuessaan näyttää. Minitaloalueille tavoitellaan laadukkaasti toteutettua yhtenäistä rakentamistapaa. Rakentamisesta vapaat alueet olisivat hyvin viheraluepainotteisia. Molemmissa kohteissa on tarkoitus säilyttää alueita, jotka olisivat kaikkien kuntalaisten ja muiden yhteiskäytössä. Erityisesti Rantatien kohteen osalta on tiedostettu tärkeäksi lähtökohdaksi säilyttää nykyiset alueella olevat toiminnot.

Havainnekuva minitaloista

Kuva: Arkkitehtuuritoimisto OLARK

Rinnakkain kaavoituksen kanssa kaupunki selvittää mikä olisi alueiden paras toteutusmalli. Tavoitteena on löytää sellainen toteutustapa, jolla tehtäisiin minitaloon muuttamisesta haaveilevalle päätöksenteko mahdollisimman helpoksi.

– Itse näen mahdollisena, että alueet voivat rakentua nopeallakin aikataululla. Parempaa sijaintia näin viehättävässä ympäristöstä järven rannalla on vaikea Jämsästä löytää, Nyholm sanoo.

Halli on luonnonläheinen ja aktiivinen kylä Jämsässä, jonka yhteisöllisyys ja kauniit harjumaisemat tekevät taajamasta vetovoimaisen paikan asua. Alue on ilmailualan keskus, jossa sijaitsee muun muassa lentokenttä ja työpaikkoja tuo Patrian ilmailuteollisuuden toimipiste. Hallin minitaloalueilta on tunnin ajomatka sekä Tampereelle että Jyväskylään.

 

 

Lisätiedot:

Maankäyttöinsinööri Rainer Nyholm, p. 040 838 0122

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös