Henkilöstömuutoksia perusopetukseen johtamisjärjestelyihin

Jämsän kaupungin perusopetuksen johtamisjärjestelyihin on tulossa muutoksia lukuvuodesta 2025-2026 alkaen.

Perusopetuksen rehtori KM Antti Manninen siirtyy suostumuksena mukaisesti Jämsänjoen yhtenäiskoulun rehtoriksi 1.8.2026 alkaen. Nykyinen viranhaltija perusopetuksen rehtori FM Jaana Kummala siirtyy tuolloin eläkkeelle. Mannisen perehtymisjakso alkaa 1.2.2026 alkaen ja sitä seuraa myöhemmin keväällä viransijaisena toimiminen. Viransijaisuuden aikana tehtäviin kuuluvat Juokslahden koulun ja Kaipolan koulun rehtorin tehtävät. Manninen toimii tällä hetkellä Jämsänkosken yhtenäiskoulun ja Koskenpään koulun rehtorina.

Perusopetuksen rehtori KM Minna Kinnunen siirtyy suostumuksensa mukaisesti Jämsänkosken yhtenäiskoulun ja Koskenpään koulun rehtoriksi 1.2.2026 alkaen. Kinnunen toimii tällä hetkellä Kuoreveden ja Länkipohjan koulujen rehtorina.

Kinnuselta vapautuva perusopetuksen rehtorin virka tulee julkiseen hakuun lukuvuoden 2025-2026 alkupuolella ja täytetään vakinaisesti 7.1.2026 alkaen

Johtava rehtori Juha Damskägg on tehnyt 28.5.2025 periaatepäätöksen siirroista ja muista menettelytavoista.

Jo aiemmin tänä keväänä sivistyslautakunta valitsi johtavaksi rehtoriksi perusopetuksen apulaisrehtori KM Soile Kukkosen Dynasty tietopalvelu : Jämsän kaupunki.
Kukkoselta vapautuva apulaisrehtorin virka tulee julkiseen hakuun ja täytetään kahden vuoden määräajalla 1.8.2025 alkaen.

Muutosten taustalla on syksyllä 2024 käydyt yhteistoimintaneuvottelut, joiden yhteydessä päätettiin tehdä muutoksia perusopetuksen ja lukiokoulutuksen johtamisjärjestelyihin. Järjestelyillä vastataan tiedossa oleviin kahteen eläköitymiseen ja oppilasmäärien vähentymiseen. Muutoksen myötä luovutaan nykyisestä perusopetuksen yhtenäiskoulualueisiin perustuvasta johtamisjärjestelmästä. Sen sijaan johdettavat koulut jaetaan rehtoreiden kesken oppilasmääriä tasaten. Muutoksen yksityiskohdat ovat luettavissa täältä: Dynasty tietopalvelu : Jämsän kaupunki Järjestelyt toteutetaan viranhaltijalain mahdollistamilla sisäisillä toiseen virkasuhteeseen siirroilla.

Perusopetuksen rehtoreiden johtamat koulut ovat 1.8.2026 alkaen seuraavat:

Perusopetuksen rehtori Antti Manninen: Jämsänjoen yhtenäiskoulu
Perusopetuksen rehtori Minna Kinnunen: Jämsänkosken yhtenäiskoulu, Juokslahden koulu ja Koskenpään koulu
7.1.2026 aloittava rehtori: Kuoreveden yhtenäiskoulu, Kaipolan koulu ja Länkipohjan koulu

Jämsän kaupungin perusopetuksen henkilöstömäärä on noin 200 henkilöä ja sen toimintakate vuoden 2025 talousarviossa on 21,3 miljoonaa euroa. Lukuvuonna 2024-2025 oppilasmäärä on noin 1 590. Tulevan lukuvuoden oppilasmäärä on noin 1 500.

Lisätietoja:
Johtava rehtori Juha Damskägg, p. 040 836 1604

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös