Himoksen biojätteen keräyskokeilu saa kiitosta matkailijoilta
Himoksella alkuvuodesta käynnistetty biojätteen erilliskeräyksen kokeilu on saanut positiivista palautetta matkailijoilta ja alueella majoittuvilta. Kokeilu jatkuu elokuun loppuun asti ja sen aikana kerätään kokemuksia jätehuollon kehittämiseksi.
Kokeilun tavoitteena on selvittää, miten biojätteen alueellinen keräys toimii Himoksen alueella sekä kehittää jätehuollon palveluja vastaamaan entistä paremmin alueen tarpeita. Kokeilun avulla on jo tähän mennessä kerätty arvokasta tietoa jätehuollon kehittämiseksi. Matkailijoilta saatu palaute on ollut kannustavaa:
“Toivomme mahdollisuutta jatkossakin kierrättää jätteet. Mökkimme lähellä oli kierrätysastiat ja oli helppo viedä bio, pahvi, metalli ja sekajäte omiin astioihin.”
Palautteissa on noussut esiin myös kehitystoiveita. Mökkimajoitusta tarjoavilta toivotaan parempia lajittelumahdollisuuksia sisätiloihin, enemmän roska-astioita sekä biojätepusseja lajittelun helpottamiseksi.
Jämsän kaupungin jätehuolto kannustaa kaikkia Himoksessa oleskelevia osallistumaan biojätteen lajitteluun. Aluekeräyspisteillä biojäte lajitellaan niille varattuihin biojäteastioihin. Biojäte tulee pakata esimerkiksi paperipussiin tai muuhun biojätepussiin. Biojäteastioihin ei saa laittaa muuta jätettä.
Biojätettä voi toimittaa seuraaville aluekeräyspisteille:
- Hiihtäjäntie
- Alppinotko
- Salavantie
- Kuikantie
Kokeilu jatkuu elokuun loppuun asti ja sen aikana kerätään havaintoja ja palautetta, joiden perusteella toimintaa kehitetään ja arvioidaan jatkoa.
Jätehuoltoon liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä Jämsän kaupungin jätehuollon asiakaspalveluun tai tutustua lisätietoihin kaupungin verkkosivuilla Jätehuolto – Jämsän kaupunki.
Lisätietoja: ympäristöinsinööri Susanna Sinisaari-Kaislo p. 040 828 3856, susanna.sinisaari-kaislo@jamsa.fi
tai jätehuollon asiakaspalvelu p. 040 182 0446, jatehuolto@jamsa.fi