Himos–Jämsän alueella käynnistyi uusi matkailun kilpailukykyä edistävä hanke
Matkailupalvelujen tuotteistaminen ja digitaalisten myyntikanavien haltuunotto ovat tärkeitä taitoja elinvoimaisille matkailuyrityksille. Uutta kilpailukykyä Himos–Jämsän matkailuun -hankkeen tavoitteena on tukea yritysten kasvua ja edistää matkailualueen vetovoimaisuutta. Verkostoituminen, yhteistyö ja oman digiosaamisen kehittäminen tuo yrityksille uusia mahdollisuuksia ja näkyvyyttä niin kotimaisilla kuin kansainvälisillä markkinoilla.
Hiljattain käynnistynyt Uutta kilpailukykyä Himos–Jämsän matkailuun -hanke on jatkumoa vuodenvaihteessa päättyvälle matkailuyritysten toiminnan sekä luontomatkailua tukevien ulkoilu- ja retkeilyreitistöjen kehittämishankkeelle. Molemmilla hankkeilla toteutetaan keväällä 2022 valmistunutta Himos–Jämsän matkailustrategiaa. Metsäteollisuuden vahva rakennemuutos Jämsän seudulla on ollut ennenkokematon, mutta se on myös tuonut vahvemmin näkyville matkailuelinkeinon merkityksen ja mahdollisuudet. Uudella hankkeella jatketaan yritysten kanssa yhdessä määritettyjä kehittämistoimenpiteitä ja vastataan matkailukysyntään.
Hanke toteutetaan 1.6.2022–31.10.2023 ja sen kokonaisbudjetti on 302 310 euroa. Myönnetty rahoitus, 241 848 euroa, on vuoden 2022 Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja valtion rahoitusta. Jämsän kaupungin osuus kokonaisbudjetista on 20 prosenttia.
Hankkeen tavoitteet tukevat matkailuyritysten kasvua
Hankkeen toimenpiteissä keskitytään matkailuyritysten kilpailukyvyn parantamiseen ja aluemarkkinoinnin tehostamiseen. Tavoitteena on tukea matkailuyritysten palvelujen tuotteistusta, digitaalisen osaamisen kehittämistä sekä matkailupalvelujen näkyvyyttä ja vetovoimaisuutta digitaalisissa kanavissa. Kaikkien toimenpiteiden vaikutuksia seurataan kehitteillä olevalla tiedolla johtamisen mallilla.
– Hankkeen lähtökohtana oli jatkaa yritysten kanssa yhteistyössä pohdittuja alueen matkailun kehittämisteemoja. Toimenpiteitä on käynnistetty jo osittain matkailustrategiatyössä sekä kuluvan vuoden loppuun päättyvässä Himos–Jämsän toimintaympäristön kehittämishankkeessa. Uusi hanke jakaantuu neljään painopisteeseen; matkailun tiedolla johtamiseen, alueen matkailun talousvaikutusten analyysiin, digitaalisen kasvupolun jatkamiseen tuotteiden ja palveluiden ostettavuuden helpottamiseksi sekä vaikuttaja- ja tapahtumamarkkinoinnin toimintamallien kehittämiseen, kuvaa hankekokonaisuudesta vastaava Jämsän kaupungin matkailu- ja markkinointijohtaja Ulla Haggrén.
Matkailupalvelujen digitalisaatio on mahdollisuus
Hankkeen toteutuksen keskeinen ajatus on tukea matkailuyritysten digitaalisen osaamisen kehittämistä niiden omista lähtökohdista. Yritykset kokevat tarvitsevansa konkreettista apua erityisesti digitaalisen markkinoinnin ja myynnin prosessien rakentamiseen.
– Digitaalisten kanavien haltuunotto avaa matkailutoimijoille uusia markkinoita. Matkailijat etsivät tietoa ja ostavat palveluja verkossa, joten palvelujen löydettävyys ja houkuttelevuus ovat avainasemassa. Jatkuvalla oman osaamisen kehittämisellä matkailuyritykset pysyvät kehityksen tahdissa ja pystyvät hakemaan uutta kasvua liiketoimintaan. Hankkeessa tavoitteemme on antaa konkreettisia keinoja ja yrityskohtaista tukea sekä yhdistää alueen yrittäjiä, kertoo hankkeen projektipäällikkö Nina Lehtomäki.
Myös paikallinen yrittäjä, Jaana Lyyra Eepos Group Oy:stä, näkee digitaalisen osaamisen vahvistamisen sekä alueen toimijoiden yhteistyön tärkeänä Jämsä–Himoksen matkailun kilpailukyvyn kannalta.
– Hankkeen kautta yritykset voivat saada kustannustehokkaasti koulutusta digitaalisten valmiuksien kehittämiseen sekä tarvitsemaansa asiantuntija-apua. Myös yhteistyö ja verkostoituminen on tärkeää. Jokainen yritys rakentaa Jämsä–Himos-alueen matkailukokonaisuutta ja vetovoimaisuutta sekä omalla toiminnalla että yhteistyöllä muiden toimijoiden kanssa. Kun meillä on yhteinen näkemys ja ponnistelemme yhteisten tavoitteiden eteen, edistämme tehokkaasti alueemme matkailun kilpailukykyä.
Lisätietoja:
Matkailu- ja markkinointijohtaja Ulla Haggrén, p. 040 526 1393, ulla.haggren@jamsa.fi
Projektipäällikkö, Nina Lehtomäki, p. 044 794 4200, nina.lehtomaki@jamsa.fi
Uutta kilpailukykyä Himos-Jämsän matkailuun – Himos Jämsä (himosjamsa.fi)
Taustaa:
Matkailutoimiala on Jämsässä strateginen kehittämisen painopiste. Kehittämistyötä on koordinoitu ja toteutettu vuosien varrella yhteistyössä paikallisten, maakunnallisten ja valtakunnallisten hankkeiden ja verkostojen kanssa.
Uutta kilpailukykyä Himos–Jämsän matkailuun -hanke käynnistyi kesäkuussa 2022. Hankkeen tavoitteena on toteuttaa toimenpiteitä, jotka edistävät keväällä 2022 valmistunutta Himos–Jämsän matkailustrategian toimeenpanoa. Hankkeessa tuetaan pk-yritysten uudistumista, kestävää kasvua ja kansainvälistymistä sekä rakennetaan vetovoimaista Himos–Jämsän matkailualuetta. Hanke toteutetaan 1.6.2022–31.10.2023 ja sen kokonaisbudjetti on 302 310 euroa. Myönnetty rahoitus, 241 848 euroa, on vuoden 2022 Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja valtion rahoitusta. Jämsän kaupungin osuus kokonaisbudjetista on 20 prosenttia.