Hyvinvointialueen sote-keskusta suunnitellaan ydinkeskustaan
Keski-Suomen hyvinvointialue on jättänyt Jämsän kaupungille tontinvarauspyynnön entisestä Seppolan koulun tontista. Paikalle suunnitellaan uutta sote-keskusta, joka tulisi korvaamaan nykyisen sairaalarakennuksen.
Virallista päätöstä Jämsän uuden sote-keskuksen paikasta ei ole vielä tehty, mutta entisen Seppolan koulun tontti on vahvin ehdokas sijainniksi. Hyvinvointialue valmistelee parhaillaan palveluverkkopäätökseen perustuvaa tarveselvitystä siitä, millaisia toimintoja sote-keskukseen sijoitettaisiin.
Kaupunki ja hyvinvointialue valmistelevat hanketta yhteistyössä. Hanketta suunnitellaan toteutettavaksi niin, että Jämsän kaupunki olisi kiinteistön omistaja perustettavan yhtiön kautta. Hyvinvointialue toimisi tiloissa vuokralaisena.
Vt. kaupunginjohtaja Vesa Urtti korostaa, että on kaupungin etu olla mukana sote-keskusta rakentavassa kiinteistöyhtiössä. Kiinteistöliiketoiminnasta on mahdollista saada katetta kaupunkikonsernin kassaan menetettyjä valtionosuuksia korvaamaan. Lisäksi kyse on kaupungin näkökulmasta isosta elinvoimatekijästä, sillä sote-keskuksen rakennukseen on mahdollista suunnitella muitakin tiloja, kuten asuntoja ja liiketiloja.
– Kaupungin kannalta kyse on merkittävästä elinvoimatekijästä, johon liittyy niin palvelut, työpaikat kuin verotulotkin. On Jämsän kaupungin etu, mitä enemmän meillä on palveluita ja mitä enemmän pystymme säilyttämän työpaikkoja, Urtti toteaa.
Sote-keskuksen hinta-arvio on 25-30 miljoonaa euroa. Tavoitteena on, että rakennus valmistuisi syksyllä 2027.
Lisätiedot:
Vt. kaupunginjohtaja Vesa Urtti, p. 040 044 7383