Jämsä jätti jäljen kirjailija Miia Saareen

Miia Saari:

Toimenpidepäivät

Enostone 2024.

Jämsänkosken alakoulussa opettaja sanoi Miia Saarelle sanat, jotka tämä muistaa elävästi vieläkin.

– Opettajani Veikko Saarivaara sanoi kerran, kun ainettani luettiin tunnilla ääneen, että Miian tekstejä tullaan vielä joku päivä lukemaan lehdestä. Muistan miten hyvältä ja tärkeältä opettajan kannustus tuntui, kertoo tuore esikoiskirjailija puhelimessa.

Kommentti osui kuin osuikin oikeaan, ja Miian sanoja tosiaan on luettu monista lehdistä, kuten Suomen Kuvalehdestä, Helsingin Sanomista, Kauppalehdestä, Länsiväylästä, Seurasta ja Annasta. Nyt niitä voi lukea myös esikoisromaanista Toimenpidepäivät, joka ilmestyi Enostonen kustantamana tänä syksynä, syyskuussa 2024. Teos on saanut hyvän vastaanoton, ja kiittävän arvion mm. Helsingin Sanomissa ja Jämsän Seudussa.

Toimenpidepäivissä päähenkilö Tiia on yli viisikymppinen toimittaja, joka joutuu tahtomattaan osaksi tuolileikkiä, MediaTalon massiivisia yytee-neuvotteluja. Ja koskapa ikää on mittarissa yli viisikymmentä vuotta, ei kokemus tai jäätävän luja ammattitaito paljoa lohduta. Samaan aikaa äidillä on hoivakodissa omat murheensa.

Kirjan esittelytekstissä kerrotaan, että ”Toimenpidepäivät on tragikoomisia sävyjä saava hulvaton ajankuva mediamaailmasta juuri ennen tekoälyn maihinnousua. Se on myös tarina ystävyydestä.”

Teos avautuu monelle tasolle, ja samalla kun lukiessa pohtii henkilöiden karmeaa tilannetta ja työpaikan ahdistavaa ilmapiiriä, saa nauraa taitavalle, lakoniselle huumorille, joka toimii erinomaisesti. Lopulta päädytään suorastaan karnevalistisiin tunnelmiin.

Hyppy kaunokirjallisuuteen

Miia on syntynyt Jämsässä, asunut ensimmäiset elinkuukautensa Kaipolassa, josta muutto tuli ensin Äänekoskelle, ja sitten nelivuotiaana Jämsänkoskelle. Lapsuuden vuodet vierähtivät Jämsänkoskella, kunnes yläkoulun alkaessa asuinpaikka vaihtui Vaasaan isän töiden takia.

– Jouduin jättämään taakseni rakkaan seudun ja ystävät, se oli kova paikka. Mutta monet ystävyyssuhteet lapsuudesta ovat kantaneet tähän päivään saakka, Jämsässä ja Jämsänkoskella asuu yhä lapsuudestani tuttuja ihmisiä ja rakkaita sukulaisia. Niinpä tuntui todella hyvältä, kun minua pyydettiin mukaan Jämsän kirjamessuille. Oli mukavaa kohdata jämsäläisiä ja nähdä myös vanhoja tuttuja, esimerkiksi Jämsänkoskelle muuttanutta entistä työkaveriani Seurasta, toimittaja Hannu Teideriä.

Vantaalla asuva Miia on saanut kiertää monilla muillakin kirjamessuilla, ja joku on saattanut hänet bongata myös telkkarista, esimerkiksi Ylen aamusta. Tuolloin puheenaiheena oli yli viisikymmentävuotiaiden työttömyys – aihe, jota hän käsittelee romaanissaan, mutta mikä on myös omakohtaisesti tuttu.

Miia menetti oman työpaikkansa Seura-lehden toimittajana 52-vuotiaana muutosneuvottelujen seurauksena syksyllä 2018. Sen jälkeen vuorossa on ollut pätkätöitä. Nyt Miia työskentelee määräaikaisena viestinnän suunnittelijana kansainvälisessä lastenoikeusjärjestössä Planissa.

Toimittajan töiden päätyttyä alkoi syntyä aivan uudenlaista tekstiä.

– Olin toki haaveillut kirjan julkaisemisesta ennenkin, ja kirjoittamisen opiskelu kiinnosti. Kun sitten jäin työttömäksi, päätin hakea Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakouluun ja aloitin kaksivuotisen koulutuksen syksyllä 2019. Se oli mahtavaa, ja oli upeaa päästä osaksi uudenlaista yhteisöä, Miia muistelee.

Romaanin käsikirjoitus oli saanut alkunsa jo ennen opintoja, ja ensimmäinen versio syntyi opintojen aikana. Luovan kirjoittamisen vapaus on tuntunut hienolta; toimittajan työssä faktat ovat avainasemassa, kun taas fiktion parissa voi keksiä ihan mitä vain. Toimenpidepäivien päähenkilölle on sattunut työelämässä muutamia samantyyppisiä asioita kuin Miialle, mutta muuta yhteistä heillä ei ole. Se, että Tiia on kirjoittanut samoja juttuja kuin Miia johtuu siitä, että kustannustoimittaja Mari Mörö halusi kirjaan esimerkkejä Tiian jutuista.

– Hyödynsin tekstissä omia kirjoituksiani, koska en jaksanut keksiä uusia juttuja Tiialle.

Toimenpidepäivien matka kansien väliin ei ollut ihan mutkaton.

– Yhden neuvon voisin kirjoittajille antaa: jatka käsikirjoituksen tarjoamista kustantamoihin niin kauan, kunnes olet allekirjoittanut kirjallisen sopimuksen. Kaikki verkot kannattaa pitää vesillä viimeiseen asti. Esikoiskirjailijoita kohdellaan usein huonosti.

Rautaruohojen lahjakasta sukua

Miia on asunut eri puolilla Suomea ja aina Yhdysvalloissa asti. Juuret ovat silti syvällä Keski-Suomessa.

– Isäni on kotoisin Multialta ja äitini Koskenpäältä, olen Eino Rautaruohon tyttärentytär. Eino oli taitava seppä, kuvanveistäjä, mylläri, säveltäjä, taidemaalari ja pelimanni. Hänestä tuli myös Suomen ensimmäinen kuvanveistäjäliittoon kutsuttu kouluttamaton taiteilija. Pappa asui meillä mummuni kuoleman jälkeen, tästä ajasta on paljon hienoja muistoja. Muistan, miten hän sävelsi kanteleella virittämällä paperin kielten alle ja merkitsi oikeat nuotit paperiin viivoilla ja pisteillä, ja miten hän teki kylpyhuoneessamme dreijalla keramiikkaa.

Eino Rautaruoho (1900–1979) tunnetaan etenkin romumetallipatsaistaan, hänen kettingeistä tehty Karhunsa sekä maataloustyökaluista tehdyt Kukko, Kurki ja Piru-veistokset ovat paikkakunnalla yhä varsin kuuluisia. 1960-luvulla Rautaruohosta tuli kuuluisa koko Suomessa, ja hänestä tehtiin dokumenttikin. Kukko oli Taideakatemian Ateneumissa järjestetyn kolmevuotisnäyttelyn vetonaula. Kukko ja Piru edustivat Suomea naivistisen taiteen maailmannäyttelyssä Bratislavassa.

Eino oli myös oman kylänsä pellepeloton. Hän sähköisti itserakentamallaan generaattorilla koko naapuruston ja rakensi pula-aikana mitä tahansa tarvittiin, vaikkapa radioihin akkuja ja pattereita. Romuveistoksensa hän rakensi itsetekemällään hitsauskoneella, jota hän pyöritti maatalousmoottorilla.

Miia on siis kasvanut taidetta ja kirjallisuutta arvostavassa, luovassa ilmapiirissä, eikä pappa suinkaan ole ollut ainut luova persoona lähipiirissä. Mummo, huumorintajuinen Ester Rautaruoho kirjoitti mielellään, teki syntymäpäivärunoja ja sanoitti lauluja.

Äiti Raili Saari puolestaan on kirjoittanut runoja koko ikänsä ja julkaisi vuonna 2018 Supermummu-kokoelman, joka koostuu erilaisista lastenloruista. Raili teki työuransa laboranttina Kaipolan paperitehtaalla ja myöhemmin perhepäivähoitajana, ja keksi mielellään loruja lapsille.

Miian isä Pekka Saari on kuvittanut Supermummun.

– Hän on kuvataiteellisesti lahjakas ja harrasti lapsuudessani taidemaalausta. Siskoni puolestaan on laulaja-lauluntekijä Minna von Weissenberg eli Wenna. Wenna julkaisi tänä vuonna sekä depyyttisinglensä Wind of Love että voimalaulun Me noustaan.

Voidaan siis tulkita, että luovuus ja halu kirjoittaa on verenperintöä, mutta on se toki paljon muutakin. Se, miten Miiasta tuli toimittaja, nivoutuu itse asiassa oleellisesti Jämsään. Opettajan sanat tietenkin kannustivat, mutta ajatus toimittajan ammatista alkoi itää ennen kaikkea erään ystävän ansiosta.

– Mari-ystäväni äiti oli aivan ihana ihminen, ja hän teki mielenkiintoista työtä. Ajattelin, että tuota minäkin haluan isona tehdä. Ystäväni äiti oli paikallislehden, silloisen Koillis-Hämeen toimittaja Ritva Boman, hän oli esikuvani.

Improa ja sarjakuvia

Kriittisen korkeakoulun kirjoittajien lisäksi Miialla on ollut myös toinen yhteisö, joka on auttanut paljon muun muassa työttömyyden hetkellä. Yli kymmenen vuotta hän on harrastanut improteatteria, ja on mukana Keravalla Vekarateatterissa aikuisten Mahalasku-ryhmässä. Miia kertoo aiemmin jännittäneensä esiintymistä paljonkin. Jo pelkkä ajatus lavalle nousemisesta kauhistutti.

– Aivan mahtava harrastus, suosittelen etenkin kaikille jännittäjille. Kun menetin työyhteisöni, improyhteisön tärkeys korostui entisestään. Sinne oli hyvä mennä, kuulua joukkoon, se maailma jatkui ennallaan.

Toimenpidepäivien päähenkilö piirtää sarjakuvaa helpottaakseen ahdistustaan. Miia piirsi kirjassa olevan sarjakuvanovellin Aalto-yliopiston avoimessa, sarjakuvan perusteet -kurssilla.

– Olin aina haaveillut sarjakuvan piirtämisestä, vaikken oikeasti osaa kunnolla piirtää. Tämäkin haave on nyt taputeltu.

Vaikka Miia onkin jo nuorena muuttanut pois Jämsän seudulta, on paikkakunta selvästi jättänyt jälkensä. Moni asia on vaikuttanut siihen, että hänestä kasvoi toimittaja ja kirjailija, tekstin monipuolinen ammattilainen. Ja miten hienoa onkaan todeta, että osa niistä syistä liittyy juuri Jämsään.

Ja entäs se kirja? Sehän on vallan mainio, tragikoominen ja hulvaton, ja tietenkin erittäin sujuvasti kirjoitettu. Tarinan äärellä tulee pohdittua monenlaista, niin työpaikkojen ilmapiiriä, kiristyvää työelämää, journalismia, tekoälyä, ystävyyttä kuin majaviakin.

Täältä pääset tutustumaan kirjailijan sivuihin:

https://www.sainpotkut.fi/

Lähteenä käytetty puhelinhaastattelun lisäksi Nina Erhon kirjoittamaa Journalisti-lehden juttua 13.9.2024: Miia Saari sai yli viisikymppisenä kahdesti potkut ja teki kokemustensa pohjalta kirjan. Ja tietenkin myös Miia Saaren teosta Toimenpidepäivät.

Teksti: Johanna Suominen

Kuvat saatu Miia Saarelta. Jutun kansikuva: Atte Leskinen