Jämsä selvittää kylmävaraston ja logistiikkakeskuksen perustamismahdollisuuksia

Jämsän kaupunki käynnisti keväällä 2024 esiselvityksen kylmävaraston ja logistiikkakeskuksen mahdollisesta sijoittumisesta kaupunkiin. Selvitystä toteuttaa Jyväskylän AG-Kiinteistöt Oy. Selvitystyö toteutetaan osana Jämsän kaupungin hallinnoimaa Tikka-hanketta, jonka rahoittajana toimii Keski-Suomen liitto.

Esiselvityksen tarkoitus ja tavoitteet

Esiselvityksen avulla arvioidaan kylmävaraston perustamisen mahdollisuuksia ja hyötyjä sekä kartoitetaan markkinoiden ja asiakkaiden tarpeet osana elintarvikealan kehittämistä. Selvityksen päätavoitteena on kuvata kylmä- ja pakastevarastojen tarve, sekä selvittää sijainti- ja toteutusvaihtoehdot.

Tutustuminen Seinäjoen toimintamalliin

Osana selvitysprosessia Jämsän kaupungin edustajat saivat tutustua Seinäjoen kaupungin toimintamalleihin ja yritysyhteistyön kehittämiseen vierailemalla Seinäjoella. Into Seinäjoki Oy:n toimitusjohtaja Leena Perämäki esitteli Seinäjoen elinkeinotoiminnan ja yritysten kehitystä. Lisäsi vierailun aikana  Huhtala Logistics Oy:n toimitusjohtaja Jukka Makkonen esitteli yrityksen toimintaa sekä terminaali- ja kylmävarastotiloja.

Seinäjoelta saatu käytännön tieto on tärkeä osa Jämsän kaupungin esiselvitystä, jonka tavoitteena on edistää elintarvikelogistiikan kehittämistä alueella ja avata uusia mahdollisuuksia paikallisille yrityksille. Esiselvitys valmistuu syksyn 2024 aikana ja sen tulokset tarjoavat arvokasta tietoa kaupungin päätöksentekoon ja auttavat hahmottamaan elintarvikealan kehityssuuntia Jämsässä.

Lisätietoja: Projektipäällikkö, TIKKA- hanke Seppo Savo, p. 044 4939 448

Into Seinäjoki Oy:n toimitusjohtaja Leena Perämäki esitteli Seinäjoen kaupungin elinkeinotoimintaa. Into Seinäjoki Oy on kaupungin (90 %) ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun (10 %) omistama yhtiö, jonka palveluksessa on noin 30 työntekijää ja liikevaihto on noin 9 miljoonaa euroa. Seinäjoki tunnetaan yrittäjäystävällisyydestään ja se on valittu jo 16 kertaa suurten kaupunkien yrittäjäystävällisimmäksi kaupungiksi.

Huhtala Logistics Oy:n Seinäjoen terminaalissa toimitusjohtaja Jukka Makkonen esitteli yrityksen tiloja ja toimintaa. Perheyritys Huhtala Logistics työllistää noin 200 henkilöä ja sen liikevaihto on noin 38 miljoonaa euroa. Yrityksen terminaali sijaitsee Roveksen alueella ja sen pinta-ala on noin 8 000 m². Terminaalissa on kylmätilaa yhteensä 5 600 m², ja tilat on jaettu neljään eri lämpötila-alueeseen, joissa säilytetään ja käsitellään elintarvikkeita eri lämpötiloissa.

Tikka-hanke edistää uudistuvaa teollisuutta ja kaupungin elinvoimaa. Työn mahdollistaa Keski-Suomen liiton myöntämä AKKE-rahoitus, jolla pyritään Jämsän äkillisen rakennemuutostilanteen hoitamiseen, koordinaatioon ja toimintaympäristön kehittämiseen uuden yritystoiminnan ja työpaikkojen luomiseksi.

Keski-Suomen liiton logo

Jaa sosiaalisessa mediassa

Read also