Jämsän pääkirjaston sisäilmatutkimukset jatkuvat

Kaupungin pääkirjasto Raitin, Forumissa sijaitsevissa toimitiloissa on tehty tutkimuksia sisäilman osalta. Työterveyden mukaan Raitin tilan käyttöä voi jatkaa turvallisesti.

Tutkimusraportista selviää, että kahdesta näytteestä kolmesta on löytynyt mineraalikuituja toimenpiderajan ylittävä määrä.

– On oletettavaa, että mittaustuloksiin on vaikuttanut puutteellinen katon yläpuolisen tekniikan puhdistus. Se tehtiin osana ilmanvaihtokanavien puhdistusta, tilapalvelupäällikkö Lauri Leppisaari kertoo.

Kaupungin sisäilmatyöryhmä on sopinut 4. joulukuuta, että rakenteet puhdistetaan ennen uusintamittauksia.

Raitin katosta on vuotanut vettä lukuisia kertoja tilan käyttöönoton jälkeen. Vuokranantaja uskoo nyt tämän loppuvan tehtyjen toimien ansiosta. Syy kaikille vuodoille on pystytty paikallistamaan.

Forumin kiinteistö on Business Network Oy:n omistuksessa. Tutkimuksen toimitiloissa on suorittanut AFRY Finland Oy.

Kaupunki on ottanut käyttöön Raitin toimitilat Forumissa kesällä 2022. Raitilla sijaitsee kirjaston lisäksi kaupungin neuvonta ja kulttuuri- sekä nuorisopalvelut. Tiloissa työskentelee yhteensä 20 henkilöä. Vuonna 2023 pääkirjastossa oli yli 100 000 kävijää.

 

Lisätietoja:

Kirjastopalvelupäällikkö Risto Heikkinen, p. 044 705 8321
Tilapalvelupäällikkö Lauri Leppisaari, p. 0400 860 068

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös