Jämsä liittyy seudulliseen varhaiskasvatusalueeseen

Sivistyslautakunta päätti 31.8.2023 hyväksyä sopimuksen seudullisesta varhaiskasvatusalueesta. Varhaiskasvatuksen seudullinen palvelualue on ollut toiminnassa jo vuodesta 2006 lähtien. Siihen kuuluvat Hankasalmi, Jyväskylä, Joutsa, Laukaa, Luhanka, Muurame, Petäjävesi, Toivakka ja Uurainen.

Varhaiskasvatuslain mukaan kunta on velvollinen järjestämään asukkailleen varhaiskasvatusta. Sopimuskunnat muodostavat seudullisen palvelualueen, jonka alueella asuvalle lapselle voidaan hakea varhaiskasvatuspaikkaa myös toisesta kunnasta. Palvelualueeseen liittyminen ei kuitenkaan sido kunnan omia ratkaisuja, vaan sopimuksen mukaisesti samaa paikkaa haettaessa etusija on aina omassa kunnassa asuvalla lapsella.

Sopimuskunnat päättävät kuntien välisistä varhaiskasvatuksen hinnoista, jotka perustuvat varhaiskasvatuspaikkakohtaiseen ja palveluntarpeeseen pohjautuvaan hinnoitteluun. Palvelun järjestäjä vastaa varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen perinnästä. Lapsen asuinkunnalta laskutetaan varhaiskasvatuspaikan kuukausihinta.

Seudulliseen palvelualueeseen liittyminen vaikuttaa myönteisesti Jämsän sekä erityisesti Jyväskylän että Petäjäveden kuntarajojen molemmin puolin asuvien lapsiperheiden arkeen. Varhaiskasvatuspaikka voidaan järjestää perheen arjen sujuvuuden kannalta toisesta palvelualueen kunnasta, jos esim. matka asuinkunnan varhaiskasvatuspaikkaan tulee kohtuuttoman pitkäksi tai vaatisi kohtuutonta kulkemista työmatkaan nähden vastakkaiseen suuntaan.  Lisäksi palvelualueen sisällä tehtävä yhteistyö edistää yhdenvertaisia ja -mukaisia ratkaisuja kuntien välillä.

Lisätietoja:

varhaiskasvatusjohtaja Maija Jääskeläinen, p. 040 507 9571

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös