Kaija EL ibourkille teatteri on voimavara

Jämsänkoskella J+J Teatterin lavalla Kaija EL ibourki kasailee mallinukkea, tuttua työkaveria, joka on 16 vuotta kulkenut matkassa mukana. Sen ylle on tehty suunnitelmia, ommeltu asuja ja sovitettu vaikka mitä. Nyt se saa päälleen mustan juhlamekon ja päähänsä tonttulakin. Yhdistelmässä ei sinänsä ole mitään erikoista, onhan rakenteilla oleva näytelmä Joulupukkikapina.

Teatterin taikamaailma ja lumovoima syntyy tarinasta, henkilöistä, kaikesta siitä, mitä lavalla tapahtuu. Mutta se syntyy myös paljosta muusta, siitä työstä mitä tehdään kulisseissa ennen esityskautta. Nyt, ennen Joulupukkikapinan harjoitusten alkamista, Kaija sekä äänistä ja valoista vastaava Jon Pettersson ovat jo paikalla pohtimassa tulevan esityskauden visuaalista ilmettä sekä ääniä.

Kaija on teatterissa tuttu näky, hänet tunnetaan etenkin nuorten ryhmän keskuudessa teatterin äitihahmona, jolla on ratkaisu kaikkiin pulmiin. Kaijaa pyydetään apuun ihan kaikessa, on se sitten ruokahuoltoon, lavasteisiin, rekvisiittaan ja asuihin liittyvää.

– Aika paljon on vuosien varrella esityksissä nähty mun kotoani lainattua tavaraa. Joskus on vitsailtukin, että Kaijan koti on lavalla, nainen nauraa.

Parhaiten Kaija tunnetaan puvustuksesta. Kaikki alkoi vuonna 2008 Hilman päivistä – ystävä oli mukana näytelmässä, ja pyysi Kaijaa mukaan.

– Siitä se sitten lähti, kyllä minua näytteleminen on kiinnostanut ja kiinnostaa yhä, en vain ole oikein ehtinyt, kun on niin paljon tätä kaikkea muuta. Hilman päivistä lähtien olen ollut mukana teatterissa, usein puvustajan roolissa.

Puvustus, stailaus, meikkaaminen ja kampausten teko on ollut osa elämää jo paljon kauemmin. Kaija muistelee, miten hän on nuoresta asti kammannut, meikannut ja stailannut tuttuja morsiamia.

– Lapsena kähvelsin äidin ompelukoneen huoneeseeni, ja aloin tehdä barbeille vaatteita. Joten aina tämä on minua kiinnostanut.

Virtas-viikkoja ja ooppera-asuja

Varsinainen työura on vienyt muualle, moniin eri työpaikkoihin. Alun perin Lahdesta Jämsään muuttanut Kaija tunnetaan paitsi teatterin, myös nuorisotyön parista. Puvustusta Kaija tekee monenlaisiin projekteihin, myös palkattuna ammattilaisena. Tällä hetkellä Kaija työskentelee Kevyttä klassista ry:n tuotantotiimissä.

– Jukka Saarmanin ohjaamaa Mustalaisruhtinatar-operettia on esitetty eri puolilla Suomea puolitoista vuotta, ja yhä jatketaan. Olen mukana joka esityksessä, vastaan puvustuksesta, lisäksi teen meikit ja laitan lavan kuntoon. Monenlaista kuuluu mun työnkuvaan, ruokahuollosta asusteisiin.

Kevyttä klassista -porukkaa Kaija kehuu lämminhenkiseksi, mukana on ”aivan ihania ihmisiä”, ja töitä saa tehdä kovanluokan ammattilaisten kuten Pentti Hietasen ja Angelika Klasin kanssa. Yhteisö on hioutunut tiiviiksi, eikä Kaijan tarvinnut miettiä hetkeäkään, kun pyydettiin mukaan seuraavaan projektiin.

– Seuraavana me teemme Kuopioon Joonas Kokkosen säveltämän oopperan Viimeiset kiusaukset. Ohjauksesta vastaa tuttuun tapaan Jukka, ensi-ilta on toukokuussa 2025. Odotan tätä jo innolla!

Mutta sitä ennen työn alla on Joulupukkikapina sekä Virtas-viikot, tapahtumasarja jonka tuottajana Kaija toimii Risto Hakolan rinnalla. Virtas-viikot on 21.10.–7.12. toteutettava lähinnä sanataiteita ja teatteria sekä jonkin verran musiikkia sisältävä teemakokonaisuus. Joulupukkikapinan ensi-ilta on 2.11.

Kokonaisvaltaista puvustusta

Kaija kertoo, että hän näkee lopputuloksen heti, jo alkuvaiheessa. Vahva visuaalinen hahmotuskyky auttaa teatterissa, jossa kokonaisuuden hahmottaminen on avainasemassa. Asujen pitää toimia yhteen muiden asujen kanssa, mutta myös lavasteiden, tarinan, valojen, aivan kaikkien yksityiskohtien kanssa.

16 teatterivuoden aikana Kaija muistelee olleensa mukana 40-50 produktiossa. Kaikki ovat olleet omalla tavallaan erityisiä. Mieleen ovat jääneet erityisesti nuorten kanssa tehdyt Virgo-musikaali (2012) ja Ihmemaa Oz (2014) jossa oma tytär oli lavalla, sekä aikuisten näytelmistä Minä olen Adolf Eichmann (2011), jota varten tutkittiin tarkoin Saksan sotilasarvoja ja haettiin natsiajan univormuja Säkylästä saakka. Viime vuonna, 2023, ukrainalaisten kanssa tehty esitys oli myös vaikuttava kokemus.

– Tämä on voimavara, antaa enemmän kuin vie. Teatterissa parasta on yhteisö, ihmiset ja se koko tunnelma. On myös hienoa päästä näkemään oma kädenjälki. Usein tämä onkin hyvin konkreettista tekemistä, esimerkiksi lavasteita olen porakone kädessä itse rakentamassa.

Puvustus pyörii mielessä myös teatterin ulkopuolella, yksityiskohtia, oikeanlaisia vaatteita ja asusteita tulee mietittyä paljon.

– Mutta se on vain mukavaa, tiedän jo mielessäni, millainen kokonaisuuden tulee olla, ja on mielenkiintoista pohtia mistä saada kaikki tarvittavat asut ja tarvikkeet. Teatterilla on jonkin verran vaatteita, joskus vuokrataan muista puvustamoista, kotoa löydän aika paljon, ja jos ei mistään löydy sopivaa niin ompelen sen itse. Kokonaisuuden hahmottaminen ja hallinta on aina positiivinen haaste.

Mittanauhaa tarvitaan harvoin, ja Kaija on saanut paljon ihmettelyä siitä, miten ihmeessä hänen vaatevalintansa osuvat usein heti nappiin.

– Tässä on silmä jo niin harjaantunut, ”zoomaan” esiintyjän ja aika hyvin tiedän mikä koko on paras.

Kaijalle on tärkeää, että esiintyjä tuntee olonsa hyväksi asussaan. Vaate vaikuttaa kaikkeen, olemiseen lavalla, esiintymiseen, liikkumiseen – tämä on yksi syy siihen miksi Kaija mielellään on läsnä harjoituksissa niin paljon kuin mahdollista. Usein hän huomaa jo ennen näyttelijää, jos tämä ei koe vaatetta omakseen.

– Pitää ajatella kokonaisvaltaisesti, vaatteilla on suuri vaikutus. Arvostan sitä että saan palautetta näyttelijöitä, eräs upeimpia kommentteja on eräältä naisnäyttelijältä, joka tuli kiittämään, että onnistuneen puvustuksen ansiosta hän on oppinut arvostamaan omaa kroppaansa uudella tavalla.

Myös esityskaudella Kaijan voi toistamiseen bongata katsomosta, sillä joskus myös väliajalla tapahtuu. Kaijalla on aina mukana nippu hakaneuloja, ja on rautalangallakin korjailtu kesken esityksen vaikka mitä. Etenkin nuorten esityskaudella se on juurikin Kaija, jota kuumeisesti etsitään väliajalla.

Kysyn Kaijalta, millainen näytelmä olisi joku päivä haaveena päästä toteuttamaan.

– Agatha Christien perinteinen murhamysteeri, sellainen joka haastaisi kunnolla lavastuksellisesti, se olisi kiva joskus päästä tekemään.

Kaija on teatterin tunnelmanluoja, ja nuorten antama titteli teatteriäiti on itse asiassa hyvin kuvaava. Rupatteluhetkemme lomassa Kaija hoiti monia asioita, kuten etsi plaria, vastaili kysymyksiin ja oli mukana pohtimassa tulevaa lavastusta. Puvustuksesta Kaijalla toki on jo selkeä kuva mielessään, joulupukkien partoja myöten.

– Onhan tämä ihan mielettömän kivaa, olla osa tätä porukkaa, ja olla mukana rakentamassa jälleen uutta elämystä katsojille.

Teksti ja kuvat: Johanna Suominen