Kaupungin brändi-ilme tunnetaan varsin hyvin
Rauhallinen, vihreä, kaunis, pieni ja kodikas. Muun muassa näin vastaajat kuvailivat Jämsää juuri tehdyssä brändikyselyssä.
Kolme vuotta sitten käyttöön otettu Jämsän kaupungin brändi tunnetaan varsin hyvin, erityisesti omalla paikkakunnalla. Kaupungin toteuttamaan brändikyselyyn vastanneista yli 60 prosenttia tunnisti kaupungin nykyisen visuaalisen ilmeen. Myös kaupungin käyttämät iskulauseet ovat jääneet hyvin mieleen. Yli puolet vastaajista tunnistivat ”Jämsä jää sydämeen” ja ”Muuallakin voi asua, mutta miksi?” -sloganit.
Ulkopaikkakuntalaisista vastaajista brändin tunnisti 37 prosenttia vastaajista.
Kyselyyn vastasi kaikkiaan 429 henkilöä, joista 79 prosenttia oli jämsäläisiä. Vastaajista lähes puolet oli iältään 41-60 -vuotiaita.
Jämsän brändi-ilmeen mieleenpainuvimpina asioina esiin nousivat värimaailma, mieleenpainuvat iskulauseet ja sydän-kuvio. Brändi-ilmettä kehuttiin moderniksi ja pirteäksi.
Sosiaalisessa mediassa kaupungin brändimainontaa muistaa nähneensä 56 prosenttia vastaajista. Lähes puolet on tunnistanut kaupungin ilmeen tienvarsitauluissa, lyhtypylväissä, ulkoteippauksissa ja kaupungin verkkosivuilla.
Matkailun käyttämän Himos-Jämsä brändin tunnisti 48 prosenttia kaikista vastaajista. Matkailun iskulauseista tunnistettiin parhaiten ”Lappiinkin asti voi ajaa, mutta miksi?”. Tämä oli jäänyt joka toisen vastaajan mieleen. Ulkopaikkakuntalaiset olivat nähneet Himos-Jämsän brändimainontaa lähinnä sosiaalisen median kanavissa.
Matkailu- ja markkinointijohtaja Ulla Haggrén on tyytyväinen kyselyn antiin.
– Nyt oli hyvä hetki selvittää miltä meidän brändi tuntuu ja maistuu muutaman vuoden käytön jälkeen. On ilo huomata, että brändi ja käyttämämme iskulauseet tunnetaan näin hyvin. Paljon oli tunnistettu brändiin liittyviä asioita markkinointiviestinnässä ja eri yhteyksissä, pikanttina esimerkkinä kesän brändinväriset kukkaset tai vaikkapa paikalliset yrittäjät Jämsä-markkinoinnin malleina, toteaa Haggrén.
Kolmisen vuotta sitten brändityöhön osallistettiin laajasti mukaan niin kuntalaisia, yrittäjiä kuin päättäjiäkin miettimään millainen kaupungin ilmeen tulisi olla ja mitä sillä halutaan viestiä. Työn tuloksena brändi kiteytettiin jäämiseen. Jämsä tarjoaa paljon, joten sitä ei kannata ohittaa, päinvastoin. Jämsään kannattaa jäädä − hetkeksi tai vaikka pysyvästi. Jäädä asumaan, jäädä yrittämään ja jäädä olemaan. Visuaalisesta ilmeestä tehtiin vahvan särmikäs pinkistä ja sinisestä väristä aina rosoiseen sydämeen asti.
Brändikyselyyn vastanneiden kesken arvottiin 50 euron lahjakortti vapaavalintaiseen paikalliseen yritykseen. Voittajalle on ilmoitettu palkinnosta henkilökohtaisesti. Kiitos kaikille vastaajille arvokkaista mielipiteistä.
Lisätiedot:
Matkailu- ja markkinointijohtaja Ulla Haggrén, p. 040 526 1393