Kaupunginhallituksen päätöksiä 2. joulukuuta 2024
Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2026-2028 taloussuunnitelman hyväksymistä. Talousarviovuoden 2025 tulos on noin 86 000 euroa alijäämäinen. Taloussuunnitelmakauden kumulatiivinen tulos ilman talouden puskureita on miljoonan alijäämäinen.
Talous ja henkilöstö
Lisätalousarvio vuodelle 2024
Talousarviomuutokset huomioivat verotulojen ennusteen tarkentumisen, pakolliset varaukset sekä muita merkittäviä taloudellisia muutoksia vuoden 2024 aikana. Näitä ovat olleet muun muassa kustannusten lisäys sotepalveluissa, kiinteistöihin ja maankäyttösopimuksiin liittyvien myyntivoittojen oikaisu sekä vuokrakuluihin tehtävä korjaus. Käyttötalouteen tehtävien muutosten vaikutus on yhteensä -197 000 euroa ja investointeihin 262 000 euroa.
Talousarvio 2025 ja taloussuunnitelma 2025–2028
Kaupunginvaltuustolle päätettiin ehdottaa, että se hyväksyy vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2025-2028 taloussuunnitelman. Lisäksi kaupunginhallitus oikeutti konsernipalvelujohtajan tekemään tarvittavat tekniset muutokset ja korjaukset taloussuunnitelmaan.
Talousarvioon tehtiin kolme vastaesitystä, jotka kaikki hyväksyttiin.
1. Merja Lahtinen esitti, että Paunun alueelle täytyy rakentaa liikuntahalli nykyisen tiensä päähän tulleen liikuntahallin (entisen lukion yhteydessä) tilalle. Esitän, että vuodelle 2025 varataan suunnitteluraha 100 000 euroa. Ja vuodelle 2026 varataan toteutukseen 4,5 M euroa. Samalla haetaan valtiolta liikuntapaikka-avustusta 31.12.2024 mennessä. Esitystä kannattivat Anssi Mennala, Joni Frisk, Ilkka Salminen, Lotta Ahola, Jorma Poti, Ulla Patronen ja Sanna Rajala. Äänestys esityksen puolesta 9-0. Kaupunginhallituksen päätös on Merja Lahtisen esityksen mukainen.
2. Lotta Ahola teki muutosesityksen investointeihin s.107: Paunun urheilukentän ajanottojärjestelmän uusimisesta max 25 000 euroa, mikäli ei ole huomioitu osana tulostornin peruskorjausta. Esitystä kannattivat Merja Lahtinen, Sanna Rajala, Ilkka Salminen ja Ulla Patronen.
Äänestyksessä kaupunginhallituksen jäsenet äänestivät Aholan esityksen puolesta 9-0. Kaupunginhallituksen päätös on esityksen mukainen.
3. Ulla Patronen esitti, että lause “Koulunkäynninohjaajien työaika kohdennetaan koulun työaikojen mukaiseksi” sivulta 72 poistetaan ja lomautusesitys poistetaan kaupungin talouden tasapainotusohjelmasta. Perustelu: Esitys koulunkäynnin ohjaajien lomauttamisesta koulun loma-ajoiksi on ristiriidassa juuri hyväksytyn henkilöstön yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman kanssa. Kaikilla työntekijäryhmillä on oikeus syrjimättömään kohteluun, eikä syrjimätön kohtelu toteudu lomautusten kohdistuessa vain yhteen ammattiryhmään. Esitystä kannattivat Merja Lahtinen, Jorma Poti, Sanna Rajala, Anssi Mennala ja Antti Lähdesmäki. Esittelijän ehdotusta kannattivat Ilkka Salminen ja Lotta Ahola. Kaupunginhallituksen päätös on Ulla Patrosen esityksen mukainen.
Kaupunginvaltuusto käsittelee talousarviota 9. joulukuuta 2024.
Talousarvioesityksestä on julkaistu erillinen tiedote kaupungin verkkosivuilla 25.11.2024
Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2025 ja 2026-2028
Vuoden 2025 henkilöstö- ja koulutussuunnitelma ml. taloussuunnitelmavuodet 2026-2028 hyväksyttiin. Lisäksi hyväksyttiin suunnitelmassa esitetyt täyttöluvat ja nimikemuutokset.
Yhteistoimintaneuvottelut päättyneet
Kaupunginhallitus hyväksyi yhteistoimintaneuvottelujen lopputuloksen ja totesi yhteistoimintaneuvottelut tällä erää päättyneeksi.
Yhteistoimintaneuvotteluja on käyty ammattijärjestöjen kanssa marras-joulukuussa neljä kertaa.
Yhteistoimintaneuvotteluista on tänään julkaistu erillinen tiedote.
Aloitteet
Valtuustoaloite: Vanhusneuvoston aloite senioripassin käyttöönotosta
Jämsän vanhusneuvosto on jättänyt aloitteen yli 65-vuotiaille jämsäläisille suunnatun senioripassin käyttöönotosta.
Kaupunginhallitus päätti Lotta Aholan esityksen mukaisesti palauttaa asian valmisteluun. Esitystä kannattivat Sanna Rajala, Merja Lahtinen, Joni Frisk, Ilkka Salminen, Ulla Patronen, Jorma Poti ja Anssi Mennala. Esittelijän esitystä ei kannatettu.
Esitys: Kaupunginhallitus antaa ohjeen sivistystoimialalle valmistella passin käyttöönotto siten, että passi on käytössä 1.1.2026 alkaen. Passin valmistelussa tulee huomioida yhdenvertaisuus-periaatteen toteutuminen. Valmistelussa otetaan kantaa passin hintaan ja minkä ikäisenä passin voi hankkia. Passi toteutetaan kahden vuoden kokeiluna, jonka jatkossa päätetään v. 2028 talousarviota valmisteltaessa. Passi sisällytetään sivistystoimialan hinnastoon. Passi toimii ainoastaan Jämsän kaupungin ylläpitämässä uimahallissa ja kuntosaleissa. Talousohjelmasta poiketen mahdollista tulojen vähentymistä ei tarvitse kattaa.
Valtuustoaloite: Järjestöjen toimintaedellytykset varmistettava
Kaupunginvaltuustolle esitetään, että se toteaa valtuustoaloitteeseen annetun selvityksen riittäväksi ja loppuun käsitellyiksi.
Aloitteen jättäjien mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pe-lastustoimen uudistuksen toimeenpanossa on varmistettava myös järjestöjen toimintamahdollisuudet
Annetussa vastauksessa todetaan muun muassa, että hyvinvointialueen toimintojen ja kaupungin henkilöstöresurssien vakiinnuttua yhteistyön rakenteet ovat kehittyneet ja valtuustoaloitteessa esitettyjä näkökohtia on jo varsin paljon saatu vietyä käytännön toteutukseen. Järjestöjen tuottama lisäarvo palvelujen ja vertaistuen tuottajana sekä yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistajana on tärkeä ja kehitystyötä on kaiken aikaa jatkettava.
Muut asiat
Hallintosäännön muuttaminen
Kaupunginvaltuustolle esitetään 1.1.2025 voimaan tulevien hallintosäännön muutosten hyväksymistä.
Hallintosääntö ohjaa kaupungin toimintaa ja sen sisältöä päivitetään jatkuvasti vastaamaan muuttuvia tarpeita. Kaupunginvaltuuston joulukuussa 2023 hyväksymä talouden tasapainotusohjelma on tuonut muutoksia hallintosäännön määräyksiin, erityisesti viranhaltijoiden ratkaisuvaltaan, toimielinrakenteeseen ja niiden kokoonpanoon. Toimielinmuutokset astuvat voimaan 1.6.2025. Lisäksi työllisyyspalvelu-uudistus ja maankäyttö- ja rakentamislain muuttuminen vuoden 2025 alussa edellyttävät merkittäviä päivityksiä, erityisesti kaupunginhallituksen toimivaltaan. Hallintosääntöön on tehty myös pienempiä tarkennuksia, ja seuraavat muutokset ovat jo valmisteilla keväälle 2025.
Etuosto-oikeuden käyttäminen kiinteistön luovutuksessa
Kaupunginhallitus päätti Anssi Mennalan vastaesityksen mukaisesti, että kaupunginhallitus ei päätä käyttää kunnan etuosto-oikeutta kiinteistöstä 182-437-1-162 (Virhiä) koskevaa 13.9.2024 tehtyä luovutusta, kauppahintarekisterin luovutustunnus L2024-139222 osalta. Esitystä kannattivat Merja Lahtinen, Ilkka Salminen, Sanna Rajala, Joni Frisk, Jorma Poti ja Ulla Patronen. Äänestys 9-0.
Vt. kaupunginjohtaja esityksen mukaan kaupunginhallitus käyttäisi kunnan etuosto-oikeutta kiinteistön 182-437-1-162 (Virhiä) luovutuksen osalta. Etuosto-oikeuden käyttöä perusteltiin vireillä olevilla yleiskaavoitukseen ja maapoliittisen ohjelman päivitykseen liittyvillä suunnitelmilla, kiinteistön strategisesti tärkeällä sijainnilla kaupungin pitkän aikavälin kehittämistavoitteiden kannalta sekä valmistelussa olevalla lainsäädännön uudistuksella.
Kiinteistö Oy Jämsänmäki: Koskentie 13 ja Juustolantie 21 lunastaminen
Kaupunginhallitus päätti kaupungin ennakkokantana hyväksyä Koskentie 13 ja Juustolantie 21
kaupan valmistelun.
Kiinteistö Oy Jämsänmäki on kiinnostunut ostamaan molemmat Jämsän Vanhaintuki Ry:n yhdistyksen omistamat kohteet. Konserniohjeen mukaan tytäryhteisön toimitusjohtajan on hankittava asian valmisteluvaiheessa etukäteen kirjallinen kaupungin suostumus merkittävään tai poikkeukselliseen hankintaan.
Vt. kaupunginjohtaja Vesa Urtti toteaa kaupunginhallituksen päätöksestä, ettei toteutettavalla kaupalla ole vaikutusta kohteissa asumiseen.
Lisätietoja:
Kaupunginhallituksen pj. Jorma Poti, p. 0400 200 467
Tiedotteen ingressiä korjattu 3.12.2024:
Taloussuunnitelmakauden kumulatiivinen tulos ilman talouden puskureita on miljoonan alijäämäinen.
(Aiempi 87 000 euroa on vuoden 2028 tulos, ei koko suunnitelmakauden tulos.)