Kaupunginhallituksen päätöksiä 2. marraskuuta 2026

Kaupunginhallitus käsitteli Vehkaojantien ja Rantatien asemakaavojen muutoksia.

Esityslista 2.11.2026

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden lausuntopyyntö poikkeamispäätöksestä

Kaupunginhallitus antoi esityslistan tekstin mukaisen lausunnon valitusta koskevan lausuntopyynnön johdosta Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. Asia koskee kaavoitusinsinöörin toukokuussa tekemää poikkeamispäätöstä, jossa hän on myöntänyt poikkeamisluvan sähköenergian varastointialueen rakentamiselle voimassa olevassa yleiskaavassa osoitetulle maa- ja metsätalousvaltaiselle alueelle Rapakontielle.

Kaupungin näkemyksen mukaan valituksessa ei ole esitetty sellaisia alueidenkäyttöön tai poikkeamisedellytyksiin liittyviä perusteita, joiden johdosta poikkeamispäätöstä olisi pidettävä lainvastaisena.

 

Vehkaojantien asemakaavan muutos ja laajennus

Kaupunginhallitus hyväksyi laaditun esityksen ehdotuksesta asemakaavan muutokseksi ja laajennukseksi. Ehdotus asetetaan julkisesti nähtäville 30 vuorokauden ajaksi ehdotusvaiheen kuulemista varten.

 

Rantatien asemakaavan muutos

Kaupunginhallitus hyväksyi laaditun asemakaavan muutosehdotuksen ja että se asetetaan julkisesti nähtäville 30 vuorokauden ajaksi ehdotusvaiheen kuulemista varten.

 

Lisätietoja:

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ulla Patronen, p. 050 594 0091

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös