Kaupunginhallituksen päätöksiä 28. elokuuta 2023
Kaupunginhallitus hyväksyi Jämsän Terveyden ja kaupungin välisen sovintoratkaisun. Lisäksi äänestyksen jälkeen päätettiin maastopyöräilyn harrastusalueen rakentamisesta Hartusvuoreen. Kaupunginhallitus keskusteli myös tulevien vuosien säästöohjelmasta.
Jämsän Terveys Oy:n yhtiökokouksesta johtuvat toimenpiteet ja sovintoesitys
Kaupunginhallitus hyväksyi sovintosopimuksen asiassa, joka koskee Jämsän Terveyden yhtiökokouksessa aiemmin tänä vuonna tehtyä päätöstä käyttöpääoman lisäyksestä. PTC Services Oy oikeudenkäyntiavustaja Tuukka Lappalainen valtuutettiin allekirjoittamaan sovintosopimus.
Sopimusratkaisussa Jämsän Terveys Oy ja Jämsän Terveyden enemmistöomistaja Pihlajalinna Terveys Oy sitoutuvat olemaan panematta täytäntöön yhtiökokouksen päätöstä käyttöpääoman lisäämisestä miltään osin missään vaiheessa. Lisäksi molemmat osapuolet vastaavat omista asianajokustannuksistaan.
Otto-oikeus elinvoimalautakunnan päätökseen koskien maastopyöräilyn harrastusalueen rakentamista
Kaupunginhallitus päätti äänestyksen jälkeen, että alamäkipainotteinen maastopyöräilyn harrastusalue toteutetaan Hartusvuoreen.
Anssi Mennala teki vastaesityksen, että alamäkipainotteinen maastopyöräilyn harrastusalue toteutetaan Hartusvuoreen ja kaupunginhallitus hyväksyy CC Ilveksen alamäkipainotteisen maastopyöräilyn harrastusalueen rakentamishakemuksen. Esitystä kannattivat Merja Lahtinen ja Antti Lähdesmäki.
Ulla Patronen esitti Sanna Rajala kannattamana, että kuntalaisille järjestetään kuulemis- ja tiedotustilaisuus ennen asian lopullista päätöksentekoa.
Kättennostoäänestys:
Anssi Mennalan ehdotus vastaan Ulla Patrosen ehdotus. Anssi Mennalan ehdotus sai 5 ääntä (Poti, Lahtinen, Mennala, Lähdesmäki, Frisk) Ulla Patrosen ehdotus sai 2 ääntä (Patronen ja Rajala) yksi tyhjä.
Pohjaesitys äänestys 4-4. Pohjaesitys 4 ääntä (Rajala, Patronen, Frisk, Salminen) Anssi Mennalan esitys 4 ääntä (Poti, Lahtinen, Mennala, Lähdesmäki) Puheenjohtajan ääni ratkaisi äänestyksen tuloksen. Päätöksestä eriävän mielipiteen jättivät Ulla Patronen, Sanna Rajala ja Ilkka Salminen.
Elinvoimalautakunnan päätöksenä aiemmin oli, että alamäkipainotteista maastopyöräilyn harrastusaluetta ei toteuteta Jämsän Hartusvuoreen. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jorma Poti on jättänyt asiasta otto-oikeus pyynnön. Otto-oikeuden käyttäminen tarkoittaa, että asia siirtyy kokonaan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Lisäksi elinvoimalautakunnan päätöksestä on jätetty oikaisuvaatimus.
Esityslistan seliteosassa on laajasti selvitetty perusteita, joiden takia ko. harrastusalueen rakentaminen Hartusvuoreen ei ole suositeltavaa. Syinä mainitaan muun muassa turvallisuus- ja vastuukysymykset sekä polku-urien käytön rajoittaminen muilta käyttäjiltä. Oikaisuvaatimuksessa ja harrastusalueen rakentamisesta esittäneen CC Ilveksen lausunnoissa tuodaan sen sijaan esille luonnostellut turvallisuusohjeet sekä muiden luontoliikkujien ja luontoarvojen huomiointi. Lisäksi on todettu, että matkailun näkökulmasta harrastusalue tarjoaisi yhdessä Sorvajärven luontoliikuntapolun kanssa alueen vetovoimaa lisäävän reitistökokonaisuuden.
Muut kaupunginhallituksen päätökset
Tiedonhallintamallin (Digiturvamalli) ensimmäisen versio merkittiin tiedoksi. Jatkokehitystä varten tiedonhallinnan asiantuntijoista koostuva työryhmä valtuutettiin täydentämään ja ylläpitämään kaupungin tiedonhallintamallia. Kaupunginhallitus antaa konserniohjeen, jonka mukaan tytäryhtiöt sekä liikelaitoksen johto vastaavat osaltaan tiedonhallintalain mukaisesta tiedonhallintamallista ja erityisesti asiakirjajulkisuuskuvauksen mukaisista tiedoista sekä näiden tietojen ajantasaisuudesta.
4.kaupunginosan korttelin 148 asemakaavan muutos hyväksyttiin (Vuorihartus).
Keski-Suomen hyvinvointialue on pyytänyt lausuntoa koskien pelastustoimen ja ensihoidon palvelutasopäätösten luonnoksia. Kaupunginhallitus linjasi yksimielisesti lausuntoon lisättäväksi, että huomiota kiinnitetään erityisesti vapaaehtoisten motivoinnista sopimuspalokuntiin. Erilliset lausunnot hyväksyttiin ja ne toimitetaan hyvinvointialueelle kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen.
Kaupungin ja konserniyhtiöiden talouden toteuma tammikuu-kesäkuulta 2023 merkittiin tiedoksi.
Kaupunginhallitus päättää poistaa sosiaali- ja terveystoimen saatavia 299 792,49 euroa. Saatavien perintää jatketaan jälkiperinnässä tai ulosotossa.
Talouden tasapainottamisohjelma
Asialistan ulkopuolella kaupunginhallitus käsitteli ensimmäisen kerran tulevien suunnitteluvuosien säästöohjelmaa. Toimialat ovat valmistelleet yhteensä 11 miljoonan euron säästöt taloussuunnittelukaudelle 2024 – 2027 eli vuositasolla kumuloituen 3 miljoonaa euroa.
– Ratkaisut tulevat väistämättä sisältämään palveluverkon tarkastelua ja palvelutason laskua kauttaaltaan, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jorma Poti painottaa.
– Talouden tasapainottamiseksi tarvitaan sekä kertaluonteisia että pysyväisluontoisia ratkaisuja. Näitä keinoja voivat olla yhtiöittämiset, omaisuuden myynnit, veroratkaisut ja käyttötalouden pysyvät säästöt. Käyttötalouden säästöjen rinnalla tase- ja veroratkaisuilla haetaan vähintään noin 15 miljoonan euron vaikutusta vuosien 2024 – 2027 aikana, konsernipalvelujohtaja Vesa Urtti toteaa.
Kaupungin palvelut sopeutetaan vastaamaan tulevien vuosien palvelutarvetta. Jämsän kaupungin henkilöstömäärä vähenee taloussuunnittelukaudella merkittävästi tehtäväjärjestelyjen sekä eläköitymisten kautta. Tehtävien yhdistäminen ja tehtäväkuvien muuttaminen on jo käynnissä.
Seuraava kaupunginhallituksen kokous on 11. syyskuuta 2023.
Lisätietoja:
Kaupunginhallituksen pj. Jorma Poti, p. 0400 200 467 ja kunkin asiakohdan valmistelijat
Kaupunginjohtaja Hanna Helaste, p. 0400 742 751