Kaupunginhallituksen päätöksiä 7. huhtikuuta 2025

Kaupunginhallitus päätti aloittaa elinvoimaorganisaation organisaatiomuutokseen liittyvän yhteistoimintamenettelyn ja hyväksyi tarjouksen kesäajan täydentävästä joukkoliikenteestä.
Yhteistoimintaneuvottelujen aloittaminen
Kaupunki aloittaa yhteistoimintalain 4 § mukaisen yhteistoimintamenettelyn toteuttaakseen elinvoimaorganisaation organisaatiomuutoksen ennen uuden valtuustokauden alkua. Kaupunginhallitus valtuutti konsernipalvelujohtajan antamaan neuvotteluesityksen yhteistoimintaneuvotteluiden käynnistämiseksi ja käynnistämään yhteistoimintaneuvottelun.
Yhteistoimintaneuvottelut perustuvat yhteistoimintalain kohtiin, jotka käsittelevät työn organisoinnin muutoksia ja palvelujen uudelleen järjestämistä. Neuvotteluissa on tarkoitus käsitellä toimintojen organisoitumista ja muutoksia henkilöstön tehtävissä sekä virkanimikkeissä. Arvioinnin kohteena ovat myös toimintoja tukevat hallinnolliset ja muut tukitoiminnot sekä mahdollisiin toimintomuutoksiin liittyen johtamisjärjestelmä. Neuvottelujen tavoitteena ei ole henkilöstömäärän vähentäminen.
Mika Kyrö esitti, että yhteistoimintaneuvotteluita ei käynnistetä. Esitystä ei kannatettu. Päätös on näin ollen esittelijän esityksen mukainen. Mika Kyrö jätti asiasta eriävän mielipiteen.
Joukkoliikenteen ostaminen kesälle 2025
Kaupunginhallitus hyväksyi Tilausliikenne Lampinen Oy:n tarjouksen täydentävän joukkoliikenteen ajamisesta 1.7 – 31.7.2025. Esityslistan liitteen mukaisten vuorojen ajaminen maksaa yhteensä 26 029,68 euroa.
Kesäliikenteen aikataulut on pyritty laatimaan aikaisempien kokemusten mukaan niin, että ne palvelevat kuntalaisten asiointi- ja työmatkaliikennettä.
Nimitykset ja eroamiset
- Vesuri-ryhmä ry:n vuosikokousedustajaksi nimettiin Anssi Mennala ja varaedustajaksi Jorma Poti. Vuosikokous on 29.4.2025.
- Kaupunginvaltuustolle esitetään, että se myöntäisi Karla Karmalalle eron Eteläisen Keski-Suomen työllisyysaluelautakunnan varsinaisen jäsenen tehtävästä ja nimeäisi uudeksi varsinaiseksi jäseneksi Toivakan kunnan edustajana Sari Mannisen.
Aloite
Vastaus valtuustoaloitteeseen: Köpiksen arkilounastoimintaa pitää jatkaa
Aloitteen vastauksessa todetaan, että Jämsän Ateria- ja Puhtauspalvelut Oy tarjoaa edullista koulujen ylijäämäruokailupalvelua arkisin eläkeläisille ja työttömille Jämsän lukion, Jämsänkosken yhtenäiskoulun, Kuoreveden koulun ja Länkipohjan koulun ruokasaleissa. Tämän toimintamuodon katsotaan olevan olemassa olevilla resursseilla mahdollinen ja riittävä.
Kaupunginhallitus antoi sivistyslautakunnan päätöksen mukaisen vastauksen valtuustoaloitteeseen ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen johdosta annetun selvityksen riittäväksi.
Lisätietoja:
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jorma Poti, p. 040 020 0467