Kaupunginhallitus käsittelee yt-menettelyn aloittamista

Jämsän kaupunki on aloittamassa koko henkilöstöä koskevan yhteistoimintamenettelyn tasapainottaakseen kehyslaskelman mukaiset alijäämäiset taloussuunnitelmavuodet 2026-2028. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina 7. lokakuuta.

Syksyn aikana aloitettavat yhteistoimintaneuvottelut perustuvat ensisijaisesti yhteistoimintalain kohtiin, jotka käsittelevät työn organisoinnin muutoksia ja palvelujen uudelleen järjestämistä. Säästöjä haetaan erityisesti vuosille 2026-2028 tehtävien ja toimintojen uudelleen järjestelyillä, tehtäväkuvien muutoksilla, hyödyntämällä määräaikaisten palvelussuhteiden päättymisiä ja eläköitymisiä. Myös lomautukset voivat olla mahdollisia.

Yhteistoimintamenettely ja -neuvottelu ulottuu koko kaupungin organisaatioon ja henkilöstöön mukaan lukien liikelaitos.

– Talouden tasapainottaminen edellyttää muutoksia kaupungin palveluissa ja sitä kautta myös palveluorganisaatiossa, toiminnoissa ja tehtävissä. Toimintoja sopeutetaan väestörakennetta, palvelutarvetta ja taloudellisia resursseja vastaaviksi, sanoo vt. kaupunginjohtaja Vesa Urtti.

Urtti korostaa, että neuvottelut käydään hyvissä ajoin ja avoimessa hengessä. Tavoitteena on löytää ratkaisuja, jotka tukevat sekä kaupungin talouden tasapainottamista että henkilöstön hyvinvointia.

Mikäli henkilöstömenojen sopeutustarpeita ilmenee vielä vuoden 2026 talousarviota laadittaessa, kaupunginhallitus arvioi tarpeen jatkaa neuvotteluja ja päättää niiden sisällöstä ja tavoitteista erikseen.

Yhteistoimintaneuvottelujen käynnistäminen on osa laajempaa talouden hallinnan prosessia. Kaupungin vuosille 2024-2027 laaditun talouden tasapainottamisohjelman tavoitteena on saavuttaa 12,5 miljoonan euron säästöt tämän taloussuunnittelukauden aikana. Lisäpaineita talouden tasapainottamiselle tuo kunta-alan palkkaohjelman myötä noin miljoonan euron vuosivauhdilla kasvavat henkilöstömenot. Tätäkin suurempi vaikutus on sosiaali- ja terveys- sekä pelastustoimen kiinteistöjen vuokratuottojen asteittaisella päättymisellä emokaupungin osalta.

 

Lisätiedot:

Vt. kaupunginjohtaja Vesa Urtti, p. 040 044 7383

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös