Kerro näkemyksesi Jämsän asumisen tulevaisuudesta
Osallistu kyselyyn ja voita lahjakortti! Tutkimuksen tuloksia hyödynnetään Jämsän kaupungin ensimmäisen asumisohjelman laatimisessa – vastaa kyselyyn viimeistään 26.4.2026.
Jämsän kaupunki laatii parhaillaan ensimmäistä asumisohjelmaa, joka linjaa asumisen kehittämisen suunnan ja konkreettiset toimenpiteet tuleville vuosille. Jämsän asumisohjelma 2030 tunnistaa ja kokoaa yhteen asumiseen liittyvät linjaukset selkeäksi kokonaisuudeksi päätöksenteon ja käytännön toteutuksen tueksi.
Tavoitteena on vahvistaa Jämsän elinvoimaisuutta ja houkuttelevuutta, ja kääntää asukasmäärän kehitys paremmalle uralle. Työ toteutetaan osana SASU-hanketta, yhteistyössä Ramboll Finland Oy:n kanssa.
Haluamme kuulla sinun näkemyksesi siitä, miten asumista tulisi kehittää Jämsässä. Tutkimus toteutetaan sähköisinä kyselyinä asukkaille ja sidosryhmille sekä yrityksille ja asiantuntijoille. Kyselyiden vastaukset auttavat tarkentamaan asumisen kehittämisen tavoitteita ja tunnistamaan tärkeimpiä toimenpiteitä.
Linkki: asukas- ja sidosryhmäkysely
Kyselyn lopussa voi halutessaan antaa yhteystiedot, joita ei yhdistetä vastaukseen. Kerättyjä henkilötietoja käytetään vain arvonnan suorittamiseen. Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden vastaajien kesken arvotaan viisi 50 euron arvoista lahjakorttia voittajan valitsemaan paikalliseen liikkeeseen.
Vastausaikaa on sunnuntaihin 26.4.2026 asti. Vastaamiseen kuluu n. 10–15 minuuttia.
Kiitos, että olet mukana rakentamassa Jämsän tulevaisuutta!
Lisätietoja:
Jämsän kaupunki: Piritta Koskinen, projektipäällikkö, SASU-hanke, p. 040 615 2855, piritta.koskinen@jamsa.fi
SASU – Sujuvan asumisen palvelut tukemassa yrittämistä, työtä ja sijoittautumista -hanke on osa äkillisen rakennemuutoksen Jämsä-pakettia. Hankkeelle on myönnetty rahoitus Keski-Suomen liiton Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määrärahasta (AKKE).
Lue lisää SASU-hankkeesta: Sujuvan asumisen äärellä