Kevään ylioppilaskirjoitukset alkavat tiistaina
Kevään ylioppilaskirjoitukset alkavat tiistaina 15. maaliskuuta äidinkielen ja kirjallisuuden lukutaidon kokeella. Jämsän lukiossa kirjoituksiin osallistuu yhteensä 85 kokelasta. Abiturienttien lisäksi kirjoituksiin osallistuu toisen vuoden opiskelijoita, kahden tutkinnon suorittajia ja kokeen uusijoita. Hyväksytyn kokeen uusimiskertoja ei enää rajoiteta. Eniten kirjoittajia on äidinkielen kokeessa ja toiseksi eniten matematiikan kokeessa.
Nyt ylioppilastutkinnon aloittavilla opiskelijoilla tutkinnon rakenne muuttuu. Nykyisen neljän pakollisen kokeen sijasta suoritetaan viisi pakollista koetta. Kaikkien on kirjoitettava äidinkielen ja kirjallisuuden koe. Vähintään yhden neljästä muusta kokeesta täytyy olla pitkän oppimäärän koe. Kyseiset neljä koetta tulee valita vähintään kolmesta oppiaineryhmästä: matematiikka, toinen kotimainen kieli, vieras kieli tai reaaliaine. Muutoksen vaikutus yksittäiselle opiskelijalle on melko vähäinen, sillä lähes kaikki opiskelijat ovat sisällyttäneet tutkintoonsa jo nyt vähintään viisi ainetta.
Ylioppilastutkintoon osallistuvia suositellaan välttämään kontakteja 10 vuorokauden ajan ennen kokeita. Koetilaisuudessa suositellaan kasvomaskin käyttämistä koko kokeen ajan lukuun ottamatta lyhyitä ruoka- ja juomataukoja. Jos terveyteen liittyvät syyt estävät maskin käytön, suositellaan kasvot peittävän visiirin käyttöä.
Viimeinen kirjoituspäivä Jämsässä on 30. maaliskuuta. Alustavan tiedon mukaan tulokset lähetetään lukioille 17.5.2022. Tulokset ja kokelaan arvostellut koesuoritukset annetaan kokelaalle ja alle 18-vuotiaan kokelaan huoltajalle nähtäväksi Oma Opintopolku -verkkopalvelussa 18. toukokuuta alkaen. Kevään ylioppilaat lakitetaan lauantaina 4. kesäkuuta.
Lisätietoja:
Johtava rehtori Juha Damskägg p. 040 836 1604