Kohti Keski-Suomen hyvinvointialuetta – 10 päivää aloitukseen 

Yksi Suomen historian merkittävimmistä hallinnollisista uudistuksista lähenee, kun vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisestä siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille 1.1.2023.

Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa 1.1.2023 alkaen noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista. Aikaisemmin asukkaan oma kunta on vastannut näistä palveluista. Asiakkaat asioivat edelleen samalla terveysasemalla tai terveyskeskuksessa, sosiaaliasemalla, hammashoitolassa, neuvolassa, perhekeskuksessa tai ikääntyneiden päivätoiminnassa kuten ennenkin. Myös kotihoito, vammaispalvelut ja muut palvelut toimivat samoin kuin nytkin.

– Asukkaille, asiakkaille ja potilaille turvallinen siirtymä tarkoittaa sitä, että palvelut toimivat kuten ennenkin. Hyvin luottavaisesti menemme kohti hyvinvointialueemme toiminnan aloitusta. Seuraamme tietysti tehostetusti palvelujen toimivuutta. Myös henkilöstön palkanmaksu ja ICT-asiat ovat keskeisimpiä asioita turvallisen siirtymän osalta, kertoo hyvinvointialuejohtaja Jan-Johannes Tollet.

Toimipisteiden ja ammattilaisten puhelinnumerot pysyvät samoina. Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi löytyvät 1.1.2023 alkaen palveluiden tiedot, yhteystiedot ja toimipisteet. Nämä tiedot löytyvät myös alkuvuodesta 2023 kuntien tai sote-kuntayhtymien verkkosivuilta, joista on myös ohjaus hyvinvointialueen verkkosivuille. Asiakkaille myönnettävien palvelujen myöntämisperusteet yhteneväistyvät siirtymäajoin, palvelut jatkuvat katkeamatta nykyisillä asiakkailla. Myös asiakasmaksut yhtenäistyvät.

 

Hyvinvointialue näkyy myös visuaalisessa ilmeessä

Keski-Suomen hyvinvointialueelle siirtyy noin 400 toimipistettä kunnilta ja sote-kuntayhtymiltä. Toimipisteisiin ja muihin asiointikanaviin tulee näkyviin hyvinvointialueen yhteinen ja tunnistettava visuaalinen ilme, joka ohjaa asiakkaiden ja potilaiden asiointia palveluissa. Visuaalinen ilme otetaan käyttöön ajan myötä. Toimipisteisiin toimitetaan tällä viikolla hyvinvointialueen logotarrat ja sisätiloihin laitetaan esille hyvinvointialueen julisteita ja esitteitä hyvinvointialueen visuaalisella ilmeellä. Toimipisteiden julkisivuihin tulee ajan myötä kiinteät ja pysyvät kyltit ja muut opasteet. Myös eri asiakasmateriaalit päivittyvät vaiheittain.

-Hyvinvointialueen yhteisellä visuaalisella ilmeellä kerromme kuka palvelun järjestää. Hyvinvointialueen logo kuvastaa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluita ja niiden keskinäistä yhteyttä. Logo kertoo hyvinvointialueen monimuotoisuudesta ja kuvaa palveluiden yhdenvertaisuutta ja jatkuvuutta, kertoo viestintäjohtaja Tero Manninen.

Ihmisten välistä kohtaamista ja keskisuomalaisuutta tuodaan viestinnässä esiin avointen, valoisten ja ihmisläheisten tekstien sekä valokuvien kautta.

 

Lisätietoja:

Jan-Johannes Tollet, hyvinvointialuejohtaja, Keski-Suomen hyvinvointialue, p. 050 400 0073, jan.tollet(at)hyvaks.fi

Tero Manninen, viestintäjohtaja, Keski-Suomen hyvinvointialue, p. 040 707 1508, tero.manninen(at)hyvaks.fi

 

Keski-Suomen hyvinvointialue aloittaa toimintansa 1.1.2023 ja vastaa sen jälkeen noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista. Asukkaille, asiakkaille ja potilaille uudistus ei ole kovin suuri vuoden vaihtuessa: pääosin tuttu ammattilainen jatkaa tutussa toimipisteessä. Puhelinnumerot säilyvät samana. Jatkossa palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.  

Hyvinvointialueesta muodostuu Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 11 500 ammattilaista. Tarjoamme uutena työnantajana mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.  

Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea. 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös