Kuorevedellä pyörähdellään Nuoruustanssin tahtiin

Teatteri on harrastus, joka vaatii sitoutumista ja aikaa, mutta samalla se antaa valtavan paljon. Tämä tiedetään hyvin Kuoreveden Nysällä, jonka näyttämön valtaa Nuoruustanssi. Kuvassa Minna Hietala, Nina Haapanen ja Maili Jokinen.

Kuoreveden teatteri:

Nuoruustanssi
Ensi-ilta 9.3.2024

Perttulan talossa valmistellaan häitä. Ison talon tytär on menossa naimisiin, ja sulhasta sekä tämän isää odotetaan paikalle. Heidän saapuessaan käykin ilmi, että sulhon isä sekä morsiamen äiti ovat nuoruudentuttuja. Tästä asetelmasta käynnistyy Kuoreveden teatterin näytelmä, Heikki Luoman käsikirjoittama Nuoruustanssi.

Olen ilokseni päässyt kameran kera seuraamaan läpimenoharjoituksia Kuoreveden Nuorisoseurantalo Nysälle, ja meneillään on iloinen vilinä. Tehdään maskia, sovitellaan peruukkia ja pujahdetaan roolivaatteisiin. Perttulan emännän roolissa nähtävä Minna Hietala silittää esiliinaa esityskuntoon.

Minna tunnetaan paitsi teatterirooleistaan, myös Ravintola Hallin Jannen yrittäjänä.

– Teatteri on hyvää vastapainoa työlle, lavalla saan olla joku ihan muu. Totta kai välillä on haasteita saada aika riittämään kaikkeen, mutta saan tästä itselleni paljon. Tämä porukka on ihan mahtava, ja mikä parasta, voi olla täysin rehellinen. On ihan ok sanoa suoraan, jos on ollut vaikkapa huono päivä ja energiat vähissä, Minna kertoo.

*

Minnan sanat on helppo uskoa, sen verran hyvä meininki ja pulina täyttävät salin. Ohjaaja Maria Telén sanookin, että näyttelijät lähtivät innolla mukaan, ja tekeminen on kaikin puolin ollut sujuvaa. Porukka saa kehuja joustavuudesta sekä rempseästä ja hulluttelevasta otteesta.

Näytelmää Maria kuvailee melodramaattiseksi komediaksi, joka haastaa katsojaa.

– En halua paljastaa juonesta liikaa, mutta jos jotain sanomaa haluaa tästä etsiä, ehkä se voisi liittyä avoimuuden ja puhumisen merkitykseen.

*

Nina Haapanen ja Mikael Haapanen nähtiin ensimmäistä kertaa näyttelemässä viime kesänä Nysällä Herkkules Holmes ja laulava Lumikki -näytelmässä. Palo teatteriin syttyi, sekä ajatus siitä että olisi kiva kokeilla millaista olisi näytellä tavallisia henkilöitä satuhahmojen sijasta.

– On tämä ollut erilaista, haastavampaa mutta kiehtovaa. Tunneilmaisua sekä henkilöhahmoa on joutunut työstämään enemmän, ja on mulla nyt toki paljon isompi roolikin, Nina kommentoi.

Mikael ja Nina kumpikin kiittelevät kannustavaa ja turvallista ilmapiiriä; yhdessä tekeminen on vaivatonta.

Nina ja Mikael ovat todellisuudessa aviopari, joka nyt näyttelee häitään valmistelevaa pariskuntaa. Mutta ihmisinä he eivät suinkaan muistuta roolihahmojaan.

– Joo ei me samastuta tähän näytelmän pariin, ollaan ihan erilaisia monessakin mielessä, Haapaset nauravat.

Mutta näytteleminen oman puolison rinnalla sujuu mainiosti, ja siitä on paljon hyötyä; yhdessä sparraillaan, ja tuetaan toinen toisiaan. Nina kertoo, että hänen rooliinsa kuuluu melkoiset tunnemyrskyt, ja tunneilmaisun kanssa on joutunut tekemään paljon työtä.

– Maria on auttanut paljon, hänellä on ollut hyviä keinoja tähän. Usein olen treenien jälkeen ihan poikki, tuntuu että on antanut kaikkensa. Mutta on tämä silti ihan mahtavaa!

*

Lavalla nähdään myös Pentti Ruukki, joka itse asiassa kertoo näytelleensä kaikissa Jämsän harrastajateattereissa. Kaikki alkoi vuonna 2013.

– Silloin oli teattereiden yhteisiä gaalailtoja, ja jostain syystä päätin mennä paikalle, vaikka ei minulla ollut mitään erityistä kiinnostusta teatteria kohtaan. Siellä eräs tuttu sitten pyysi mukaan Nysän Tankki täyteen -näytelmään, rovastin rooliin. Sanoin heti että en varmasti lähde. Tämä jäi kuitenkin kaivelemaan, ja hieman myöhemmin kun osallistuin erääseen hiihtotapahtumaan päätin, että jos tämä kyseinen tuttu hiihtää vastaan, lähden mukaan näytelmään. Noh, niinhän siinä sitten kävi, että kaveri hiihti vastaan, ja lupaus itseni kanssa oli pidettävä.

Niin Pentti nähtiin rovastina sen kesän näytelmässä, ja tämän jälkeen monessa muussakin roolissa. Myös hän nostaa esiin seikan, jonka moni muukin teatterin harrastaja mainitsee: porukka itsessään, yhdessä tekeminen ja lämmin yhteishenki saavat kerta toisensa jälkeen mukaan uuteen projektiin. Vaikka jokainen tietää miten sitovasta ja haastavasta lajista on kyse, on palo teatteriin kova.

Millaiseen lopputulokseen tämä palo tällä kertaa Kuoreveden väen siivittää, selviää Nuoruustanssin ensi-illassa lauantaina 9.3. Myöskään minä en halua kertoa itse tarinasta enempää, mutta sen voin sanoa, että mielenkiintoista menoa on luvassa!

 

Käsikirjoitus: Heikki Luoma
Ohjaus: Maria Telén
Rooleissa: Minna Hietala, Pentti Ruukki, Nina Haapanen, Mikael Haapanen, Maili Jokinen, Teemu Soutua

Ensi-ilta lauantaina 9.3. klo 15
Muut esitykset:
su 10.3. klo 15
ti 12.3. klo 18
pe 15.3. klo 18
la 16.3. klo 15
ti 19.3. klo 18
pe 22.3. klo 18
la 23.3. klo 15
su 24.3. klo 15
ti 26.3. klo 18
pe 29.3. klo 18
la 30.3. klo 15
ti 2.4. klo 18
pe 5.4. klo 18
la 6.4. klo 15

Liput 20€ / 15€ sis. väliaikatarjoilun
Lippuvaraukset teatteri@nysa.fi / p. 044 536 9338

 

Teksti ja kuvat: Johanna Suominen

Kuvassa Pentti Ruukki, Nina Haapanen, Mikael Haapanen

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös