Raitin palvelut jatkavat toistaiseksi väistötiloissa
Tilanteelle pyritään löytämään ratkaisu mahdollisimman nopeasti.
Raitilla sijaitsevat Jämsän kaupungin palvelut jatkavat väistötiloissa, sillä tilan terveysturvallisuuden selvittäminen on vielä kesken. Tilanteelle pyritään löytämään ratkaisu mahdollisimman nopeasti.
Raitin tiloissa on tehty syksystä lähtien korjauksia ja tutkimuksia vuokranantajan, Business Network Oy:n toimesta. Tutkimukset on tehnyt Afry Finland Oy.
Kaupungin sisäilmatyöryhmä kokoontui 29. tammikuuta 2026 Raitin tila-asioiden takia. Seuraavaksi Raitin tiloissa järjestetään tiistaina 10. helmikuuta työpaikkaselvitys, joka on työterveyshuollon lakisääteinen arviointi työpaikan olosuhteista, terveellisyydestä ja turvallisuudesta.
– Pyrimme ratkaisemaan Raitin palveluiden järjestelyt mahdollisimman pikaisesti. Toistaiseksi toiminnot jatkavat kuitenkin väistötiloissa, sanoo kirjastopalvelupäällikkö Risto Heikkinen.
Pääkirjaston asiakkaat voivat asioida Jämsänkosken, Länkipohjan ja Kuoreveden kirjastoissa. Jämsänkoskella on käytössä omatoimiajan lisäksi lähes pääkirjaston palveluajat.
Henkilökuntaa on paikalla:
· maanantaisin kello 12-19
· tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin kello 9-19
· perjantaisin kello 9-17
· lauantaisin kello 9-14.
Jokivarren Puukoulun lehtilukupiste on avoinna maanantaista torstaihin kello 8-17, perjantaisin kello 8-15 sekä lauantaista sunnuntaihin kello 10-14 osoitteessa Kelhänkatu 8B. Kaupungin neuvonta palvelee Jämsä Tehtaalla arkisin kello 9-15 (osoitteessa Koskentie 6, Jämsä).
Kotoutumisen matalan kynnyksen ohjauspalvelu toimii Jämsä Tehtaalla. Raitin nuorisotilan toiminta jatkuu väistötiloissa Jämsän lukiolla ja kohdennetun nuorisotyön ryhmät kokoontuvat Jameksen tiloissa.
Raitin tilojen sulkupäätös elokuussa 2025 pohjautuu työturvallisuuslakiin sekä työterveyshuollon suositukseen, ettei tiloissa työskenneltäisi ennen kuin rakenteet ja sisäilma on todettu toimistotyöskentelyyn soveltuviksi ja turvallisiksi.
Lisätietoja: Kirjastopalvelupäällikkö, elämänlaatupalveluiden tulosaluejohtaja, Risto Heikkinen, p. 044 705 8321, risto.heikkinen(a)jamsa.fi