Rakkaudesta kirjoittamiseen

Se oli vaimolle annettu lupaus, ja lupaukset on pidettävä. Vaikka Jori Reijula yritti aluksi kiistää asian, lopulta ei auttanut muu kuin tarttua toimeen ja kirjoittaa kirja.

– Vaimoni odotti meidän lasta, ja olin mennyt lipsauttamaan kaksi lupausta: kalliiden lastenvaunujen hankita sekä kirjan kirjoittaminen tulevalle lapsellemme. Siitä se sitten lähti, Jori muistelee nyt vuosia myöhemmin Jämsän kirjastolla.

Tuona lupauksen hetkellä Jori, tai tuskin kukaan muukaan, osasi arvata missä ollaan nyt: kahdeksanvuotiaan tyttären isä on julkaissut neljä romaania ja aloittanut tammikuussa 2025 Jämsän kaupunginjohtajana.

Mutta nyt helmikuussa 2025 Jämsän kirjaston vieraana Jori on ennen kaikkea kirjailijan roolissa. Kirjastolla haastattelijana toimi kirjastonhoitaja Tommi Tapiainen.

– Tämä on mun toinen kirjailijahaastattelu, ensimmäinen oli Jyväskylän kirjamessuilla. Mukavaa tästä aiheesta on puhua, Jori sanoo hymyillen.

Vuonna 2022 ilmestyi esikoisteos Lattesamurai, josta kasvoi trilogia. Seuraavat osat Tähtipylly (2023) ja Museokilvet (2023) seurasivat nopeasti perässä. Pääosassa on itsereflektoiva puutarhainsinööri Jiipee. Syksyllä 2024 julkaistiin Jatkoajalla, joka on mustan huumorin sävyttämä kertomus elämän rajallisuuden kohdanneesta Aaposta.

”Löysin itsestäni jotain aivan uutta”

Vaikka lastenkirja ei päätynyt kirjakauppoihin, jotain suurta tapahtui. Luova kirjoittaminen lumosi Jorin, joka ei aiemmin ollut tehnyt mitään vastaavaa.

– Se oli mahtavaa, löysin itsestäni lähes nelikymppisenä jotain uutta, jotain mitä en osannut kuvitellakaan. Kirjoittamisen vapaus oli upeaa, fiktion maailman rajattomuus oli aivan uutta. Se oli ihmeellistä. Sain yhden syyn lisää siihen, miksi elämä on niin siistiä.

Jori tunnustaa, että innostui samaan syssyyn kirjoittamaan myös rap-lyriikoita, joita lähetteli ystävilleen.

– Vaimo laittoi tälle onneksi stopin, sanoi että olet lahjakas kirjoittaja, mutta ei tätä. Olen kiitollinen siitä etteivät kaverit ole koskaan palanneet näihin minun hengentuotoksiini, olihan ne ihan kamalia, Jori nauraa.

Kirjoittaminen sinänsä ei ollut uutta – tieteellisiä tekstejä tekniikan tohtoriksi kouluttautunut ja tutkijanakin työskennellyt Jori on tottunut kirjoittamaan. Akateemisessa kirjoittamisessa toki on tietyt raamit, kun taas kaunokirjallisuudessa voi villiintyä ja ilmaista itseään miten vain.

– Kyllä minä lyhyitä flow-hetkiä olen kokenut myös tieteellisen kirjoittamisen parissa, mutta olihan se fiktion kohdalla aivan eri luokkaa.

Koripalloa ja videopelejä

Kirjoittaminen ei ollut aiemmin kuulunut millään tavoin Jorin haaveisiin, kirjailijuus ei ollut käynyt mielessäkään ennen Lattesamuraita. Koulussa matemaattiset aineet olivat vahvempia, äidinkieli oli kuin haaleaa puuroa, se ei herättänyt tunteita suuntaan tai toiseen.

– En ollut mikään ihmeellinen ainekirjoittaja. Itse asiassa sain hirvittävän esiintymiskammon viideksitoista vuodeksi äidinkielen kasiluokan esitelmän ansiosta. Se oli jonkinlainen raportti Mobutu Sese Sekosta, ja sekaannuin sanoissani ja ryntäsin tippa linssissä luokasta. Tämä vähensi entisestään kiinnostusta äidinkieltä kohtaan.

Enemmän kiinnostivat videopelit ja koripallo, jota Jori harrasti nuorena monta vuotta. Lukeminen sen sijaan ei kuulunut harrastuksiin, mutta tunnollisena ja miellyttämishaluisena oppilaana kouluhommat kyllä hoidettiin huolella.

– Äitini on opettaja ja isäni lääkäri, opiskelua ja koulutusta perheessäni on arvostettu aina.

Nykyään etenkin äänikirjoja kuluu paljon, lähinnä tietokirjoja. Viime aikojen suosikkeja ovat olleet mm. Yuval Noah Hararin teokset sekä Harri Saukkomaan ja Lauri Ratian Pelastaja.

Tumppu-sian seikkailuista Lattesamuraihin

Lastenkirjan kirjoittaminen avasi luovuuden hanat, ja 100-sivuinen tarina Tumppu-siasta syntyi nopeasti.

– Ystäväni ja perheeni olivat tarinassa mukana eläinhahmoina. Tajusin kyllä jossain vaiheessa, että eihän tämä lastenkirjaksi sopiva ole, huumori oli enemmän aikuisille. Lopulta omituinen Pekonia, pekonia -kirja ilmestyi omakustanteena, jota olen jakanut lähipiirille.

Kirjoittaminen oli ollut kuitenkin sen verran mukavaa puuhaa, että houkutteli jatkamaan. Ajatus kyti mielessä, ja vuosien 2019–2020 aikoihin Tumppu muuntui mieheksi. Vaikka Tumppu-sian seikkailut eivät tule koskaan päätymään julkiseen jakoon, on Lattesamuraissa paljon samaa. Itse asiassa tarina on pääpiirteiltään sama; puolison löytäminen, rakastuminen ja Kuopioon muutto.

– Kyllä minussa ja sarjan päähenkilössä Jiipeessä samaa on, mutta onhan nämä kirjojen hahmot kärjistettyjä karikatyyrejä. Tietyt tapahtumat ovat totta, mutta värikynää on käytetty reilusti.

Jori lähetti Lattesamurain käsikirjoituksen kustantamoihin vaimon ja äidin kannustamana. Kun ensimmäinen hylkäysviesti tuli, oli mies lapsen kanssa HopLopissa. Toisaalta hän muistaa kirkkaasti myös sen toisenlaisen hetken.

– Kesken kokouksen sain Bazar Kustantamosta myönteisen viestin, se pomppasi toiselle näytölleni. Olihan se fiilis ihan uskomaton.

Huumori on voimavara

On ilo kuunnella, kun Jori puhuu kirjoittamisesta. Aito innostus välittyy.

–  Rakastuin kirjoittamiseen. Se oli vaivatonta ja helppoa, se oli kuin lentämistä, uutta ja ihmeellistä.

Kirjoittamisen aika oli iltaisin, tyttären nukkumaanmenon jälkeen. Jori kertoo, miten kirjoitti yömyöhään, ja sanojensa mukaan kasvatti silmäpussejaan, mutta kaikki oli sen arvoista.

Jorin kirjoissa huumori on tärkeässä osassa, sankarin edesottamuksia kuvaillaan pilke silmäkulmassa. Kirjailija itse uskoo, että pohja sille löytyy komediasarjoista, kuten Simpsoneista, South Parkista ja Frendeistä.

– Katselen maailmaa humorististen lasien läpi. Maailma on monessa mielessä synkkä paikka, mutta huumori auttaa paljon, se on voimavara. Pääsin esiintymiskammosta aikoinani isolla työllä, käänsin asenteeni rennommaksi, tajusin ettei elämään kannata suhtautua liian vakavasti.

Jorin teokset ovat eräänlaisia tienraivaajia. Tällaista humoristista, kevyttä proosaa miesnäkökulmasta ei juurikaan ole julkaistu.

– Itse sanoisin, että kirjani ovat ihmisille, jotka eivät ota itseään liian vakavasti.

Jatkoajalla

Jorin uusin romaani Jatkoajalla ilmestyi viime marraskuussa, tällä kertaa Kärki-kustannuksen toimesta. Jos esikoisteos sai alkunsa vaimolle annetusta lupauksesta, on uusimman teoksen alkusysäys toisenlainen.

– Minulla todettiin sepelvaltimotauti puolitoista vuotta sitten, diagnoosi oli iso yllätys ja järkytys, olen kuitenkin aina kuntoillut ja pitänyt itsestäni huolta. Isäni sanoi pallolaajennuksen jälkeen, että voisit kirjoittaa tästä kirjan. Ensin suutuin, että en minä tässä sellaista pysty ajattelemaan, mutta niinhän siinä kävi; viikon päästä huomasin kirjoittavani aiheesta kirjaa.

Kirja ei ole yksi yhteen Jorin kokemusten kanssa, mutta mukana on kaikkea sitä mitä päässä tuolloin pyöri. Kuten aiemmissakin kirjoissa, on huumori vahvasti mukana, mutta sen rinnalla kulkee tummempi sävy.

Mutta entäs tulevaisuus, tullaanko joku päivä lukemaan lisää Jiipeen tai Aapon seikkailuista?

– Haluan keskittyä täysillä kaupunginjohtajan työhön, joten tällä hetkellä mielessä ei ole kirjan kirjoittaminen. Mutta ehkä sitten joskus myöhemmin, ei voi tietää.

Kirjailijan taidoista on joka tapauksessa hyötyä myös kaupunginjohtajan työssä. Sujuva tekstin tuottaminen ja selkeä kirjallinen ilmaisu ovat tärkeitä taitoja. Kirjoittajan kyvyt tulevat ilmi myös Jorin sosiaalisessa mediassa, jossa hän on ilahduttavasti tuonut kuvin ja sanoin esiin kaupunginjohtajan työtään.

Jorin teokset löytyvät toki kirjakaupoista mutta myös mainiosta Jämsän kirjastosta. Viihdyttävää ja hauskaa luettavaa – suosittelen lämpimästi ottamaan omalle lukulistalle!

Teksti ja kuvat: Johanna Suominen