Tässä tulee Pekka Töpöhäntä!

Harjukujan persoonalliset kissat sekä muutama koira valloittavat tänä kesänä Kuoreveden kesäteatterin. Pekka Töpöhäntä on koko perheen näytelmä, jossa vauhtia ja monenlaisia käänteitä riittää.
Kuoreveden kesäteatteri
Pekka Töpöhäntä
Ensi-ilta 7.6.2025
Kuoreveden Nuorisoseura Nysän seurantalolla ja pihamaalla vilisee mielenkiintoisen näköisiä hahmoja. Asuja puetaan ja ommellaan, viiksiä laitetaan valmiiksi ja monenlaisia häntiä vilahtelee siellä sun täällä. Alkamassa on teatteritreenit, ja Nysän takapiha muuntuu käden käänteessä Harjukujaksi.
Gösta Knutssonin käsikirjoittama klassikko Pekka Töpöhäntä nähdään tänä kesänä Kuoreveden kesäteatterissa Maria Telénin ohjaamana. Koko perheen näytelmän ensi-ilta on lauantaina 7.6.
Kyseessä on ruotsalaisen Knutssonin luoma lastenkirjasarja, joka on julkaistu vuosina 1939–1972. Pekka Töpöhännästä on tehty useita elokuvia, tv-sarjoja ja jopa lastenooppera.
Pekka on kotikissa, joka muuttaa maalta kaupunkiin ja joutuu sopeutumaan uudenlaisiin ympyröihin. Hän on ihan tavallinen, kiltti ja rauhallinen kissa, jonka häntä on pikkuinen töpö. Kaikki Harjukujan kissat eivät suhtaudu erityisen suopeasti tulokkaaseen, etenkin kulmakuntaa hallitseva Monni ottaa Pekan silmätikukseen.
– Pekka Töpöhännästä kertovia näytelmätekstejä on useita, mutta tämä tuntui meille sopivimmalta. Myös sivumäärä vaikutti asiaan, sillä tässä on ollut melkoisen tiukka aikataulu, harjoitukset alkoivat vasta huhtikuussa, Maria kertoo.

Ihastuttavat eläinhahmot
Lavalla nähdään persoonallisia eläinhahmoja, joilla kaikilla on omat luonteensa. Tarina käsittelee kiusaamista, rohkeutta, hyväksymistä, ulkopuolisuuden tunteita mutta myös ystävyyttä, yhteisöllisyyttä ja anteeksiantamista.
– Monni on kyllä todella ilkeä, mutta on tässä huumoria ja rempseyttäkin mukana, Maria vakuuttaa.
Näytelmän kesto on väliajan kanssa hieman vajaa kaksi tuntia, joten perheen pienimmille se voi tuntua kovin pitkältä. Maria muistuttaa, että lasten kanssa voi tarvittaessa myös lähteä pois kesken esityksen, siitä ei pahastu kukaan.
Eläinhahmot näyttämöllä ovat upean näköisiä. Puvustuksessa on hyödynnetty teatterin omia asuja ja osa on ommeltu alusta saakka tätä varten.
– Paula on ollut aivan mahtava! Hänen käsissään syntyy vaikka mitä, Maria hymyilee.
Paula Rempsu viimeistelee ompelustaan kahvion pöydän äärellä, ja kommentoi vaatimattomasti että on tehnyt sen mitä on pyydetty.

Tarinaa tehdään yhdessä
Näyttämöllä esiintyy konkareita sekä uusia tulokkaita. Marianne Leppä on ensimmäistä kertaa mukana teatteriesityksessä. Tai ei aivan, jos ihan tarkkoja ollaan.
– Olen kotoisin Kuorevedeltä, ja lapsena 1970-luvulla täällä esitettiin Pekka Töpöhäntä. En muista tarkkaan rooliani, olin joko Pilli tai Pulla. Joten onhan tämä hauskaa olla nyt tässä mukana.
Muutama vuosi sitten Halliin paluumuuttanut Marianne oli mukana Nysän teatteriprojektissa toissa vuonna, mutta aivan toisenlaisessa tehtävässä. Silloin luovaa liikettä ja tanssia ohjaava nainen oli tekemässä tanssikoreografioita näytelmässä Herkkules Holmes ja laulava Lumikki. Silloin pääsi hyvin seurailemaan teatteritouhua, mikä alkoikin kiehtoa enemmän ja enemmän.
Marianne on töissä Mäntässä Serlachiusella asiakaspalvelijana ja näyttelyvalvojana, ja saa työssään puhua paljon.
– Ajattelin että jospa tämä teatteriharrastus toisi rohkeutta lisää myös siihen. Ja onhan tämä ollut kaikin puolin aivan ihanaa, tässä pääsee sukeltamaan omaan maailmaan ja luomaan yhdessä tarinaa.
Äänipöydän takaa lavalle
16-vuotias Oona Hytönen on ensimmäistä kertaa näyttelijänä mukana, mutta aivan uutta ei teatteri ole hänellekään. Kokemusta on jo teatterin äänien ja valojen hoitamisesta.
– Mukavaa on ollut ja tämä porukka on tosi kiva. Teatteri sinänsä on tuttu juttu, äitini on näytellyt jo pidempään, Oona kommentoi. Äiti, Jaana Hytönen on mukana myös Pekka Töpöhännässä.
Tarinan pahiksen, Monnin haastavan roolin tekee Eveliina Nieminen, jonka osa katsojista saattaa hyvinkin muistaa samaisesta aiemmin mainitusta Herkkules-näytelmästä Isomaha Suden roolista.
– Monnin osa on herkullinen ja myös haastava, sillä vuorosanoja on valtavasti ja olen paljon esillä. Tämä on hauskaa tekemistä, eräänlaista aikuisten leikkimistä. Ja meillä on mainio porukka, tekevä ja naurava. Paljon naisenergiaa, mutta onneksi meillä on Erkki, Eveliina nauraa ja viittaa näytelmän ainoaan mieheen, Erkki Kolehmaiseen.
Erkki nähdään Tähtitorninmäen Laabanina, herrasmieskissana. Näyttelemisessä oli taukoa monta vuotta, sitä ennen hän teki pitkään Lohjalla kristillistä teatteria.
– Onhan tämä erilaista, mutta mukavaa meillä on. Maria pyysi mukaan, kun olin joskus aiemmin vihjannut, että voisin olla käytettävissä jos on tarvetta.

”Tänne oli helppo tulla”
Porukan keskinäisestä jutustelusta ja huumorista välittyy lämmin yhteishenki. Teatteriharrastus vaatiikin lujaa sitoutumista ja tuntikausia treeneissä, joten tuskin kukaan sitä jaksaisi, jos ei tekemisestä oikeasti nauttisi.
Hyvän yhteishengen huomasi myös Pekkaa esittävä Tiina Saari, joka tuli uutena mukaan Kuoreveden sakkiin. Edellisestä kerrasta näyttelijänä on vierähtänyt yli 20 vuotta, mutta kipinä on itänyt.
– Tänne oli helppo tulla, samanhenkisten ihmisten joukkoon. Pekan roolia on ollut mielenkiintoista tehdä, olen itse hyvin erilainen kuin rauhallinen ja hillitty Pekka.
Miten Pekka sopeutuu Harjukujan kissojen joukkoon, mitä kaikkea kujilla tapahtuu ja millainen se Monni oikein on? Tästä kannattaa ehdottomasti ottaa itse selvää saapumalla tänä kesänä Kuoreveden kesäteatteriin.
Käsikirjoitus Gösta Knutsson
Dramatisointi Niko Taskinen
Ohjaus Maria Telén
Rooleissa Tiina Saari, Marianne Leppä, Eveliina Nieminen, Satu Nieminen, Iina Raatikainen, Oona Hytönen, Jaana Hytönen, Erkki Kolehmainen, Anna-Kaisa Vierinen ja Laura Aronen.
Ensi-ilta lauantaina 7.6.2025 klo 15
Muut esitykset:
ma 9.6. klo 18
ke 11.6. klo 18
la 14.6. klo 15
su 15.6. klo 15
ma 16.6. klo 18
ke 18.6. klo 18
ma 23.6. klo 18
ke 25.6. klo 18
pe 27.6. klo 18
la 28.6. klo 15
Liput: 18€ / 12€ (3-15v.) / 55€ (2 aikuista ja 2 lasta)
Lippuvaraukset Nysän sivuilta löytyvällä lomakkeella, sähköpostilla teatteri@nysa.fi tai soittamalla/viestillä p. 044 536 9338
https://www.nysa.fi/kesateatteri.html
Teksti ja kuvat: Johanna Suominen