Torstainen työtaistelu vaikuttaa kuntalaisten arkeen

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry järjestää torstaina 14. joulukuuta poliittisen työtaistelun, johon osallistuu myös Jämsän Ateria ja Puhtauspalvelu Oy:n työntekijöitä.

Työtaistelun ulkopuolelle on rajattu työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle, terveydelle tai omaisuudelle. Jämsässä työtaistelun ulkopuolelle jäävät sairaalan, palvelutalojen, asumisyksikköjen sekä kotipalvelun ateriapalveluasiakkaat.

Jämsän kaupungin koulut, varhaiskasvatus ja uimahalli Koskikara ovat sen sijaan työtaistelun piirissä Ateria ja Puhtauspalvelut Oy:n tuottamien palveluiden osalta.

Torstaina varhaiskasvatusyksiköissä on lounaaksi ostopalveluna hankittavaa ruishiutalepuuroa, lapsille on tarjolla myös aamupalaa ja välipalaa.

Peruskouluissa ja lukiossa on lounaaksi mehua, näkkileipää, juustoa ja hedelmää. Lounasta voi täydentää kotoa otettavilla eväillä. Kouluissa ei ole torstaina mahdollista ostaa välipalaa.

Työpaikkaruokailupisteet ovat torstaina suljettuna.

Työtaistelu näkyy myös varhaiskasvatusyksiköiden ja koulujen puhtauspalveluissa, sillä henkilöstöä on käytössä niukasti normaaliin tilanteeseen verrattuna.

 

Uimahalli Koskikara on työtaistelun vuoksi suljettuna torstain ajan.

Kouluilla ei ole iltavahtimestaripalvelua, mutta liikuntasalivuorot ovat normaalisti käytössä. Myös koulujen muut tilat ovat käytettävissä harrastustoimintaan.

 

Lisätiedot:

Jämsän Ateria ja Puhtauspalvelut Oy, toimitusjohtaja Mervi Västinen, p. 0400 649 364

Varhaiskasvatusjohtaja vs., varhaiskasvatuksen aluepäällikkö Leena Puoliväli-Kananen, p. 040 578 2114

Johtava rehtori Juha Damskägg, p. 040 836 1604

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös