Asiakaskyselyssä tyytyväisyyttä kirjaston toimintaan
Kirjaston asiakaskysely toteutettiin 18.3.- 17.4.2024 ja siihen saatiin kaikkiaan 262 vastausta. Vastaajissa oli eniten 30-60-vuotiaita, joten tuloksissa painottuu heidän näkemyksensä kirjastopalveluista.
Kirjaston asiakaskyselyn vastauksista ilmeni, että kirjastoa käytetään edelleen valtaosin perinteiseen tapaan: aineiston lainaukseen ja varausten noutamiseen sekä lehtien ja kirjojen lukemiseen. Omatoimiaikaa käytetään ahkerasti, mutta toisaalta myös henkilökunnan apuun turvaudutaan. Kirjastoa pidetään myös yleisenä ajanviettopaikkana ja sen tapatumiin osallistutaan. Myös asiakastietokoneita käytetään.
Vastaajista 16 ilmoitti, ettei käytä Jämsän kirjastojen palveluja. Syyt käyttämättömyyteen olivat moninaisia. Se, ettei kirjastopalvelua ei ole lähellä, sai eniten mainintoja.
Vastaajista 65 prosenttia totesi kirjaston onnistuneen palvelussaan erinomaisesti, 28 prosenttia hyvin, 3 prosenttia tyydyttävästi ja 4 prosenttia huonosti.
Kyselyssä haluttiin saada myös tietoa, kuinka vastaaja etsii tai haluaisi saada tietoa kirjaston toiminnasta. Kirjaston www-sivut osoittautuivat suosituimmaksi viestintäkanavaksi, Facebook sai seuraavaksi eniten mainintoja ja kolmantena oli paikallislehti.
Avoimessa kysymyksessä pyydettiin palautetta ja kehitysideoita. Erityisesti toivottiin tuoreeltaan ajatuksia 15. maaliskuuta lakkautetusta kirjastoautopalvelusta. Samoin pyydettiin toiveita kirjastoissa järjestettävästä toiminnasta.
134 vastauksesta 59 sivusi kirjastoautopalvelua sisältäen harmistusta toiminnan päättymisestä: Etäällä asuville ja muille, joilla kulkumahdollisuudet ovat muuten huonommat, on pääsy kirjastoon huonontunut. Koulujen ja päiväkotien, joiden läheisyydessä ei ole kirjastoa, lukemisen edistäminen vaikeutuu. Jatkoa jossain muodossa toivottiin, esimerkiksi pakettiautolla hoidettavana pienimuotoisena palveluna. Myös kirjojen toimitusta suoraan kotiin toivottiin.
Vastauksissa kiitettiin henkilökunnan asiantuntemusta ja ystävällisyyttä. Mahdollisuutta käyttää kirjastoa itsenäisesti omatoimiaikana pidettiin tärkeänä. Pääkirjaston sijaintia kehuttiin.
Tapahtumien osalta toivottiin tilaisuuksia eri ikäryhmille ja myös muihin toimipisteisiin kuin pääkirjastoon. Kirjallisuusaiheet, kuten kirjailijavierailut painottuivat toiveissa, mutta muun muassa paikallishistoriasta ja kirjaston digipalveluista toivottiin myös tapahtumia. Pyydettiin järjestettävän moniäänisiä ja -kulttuurisia keskustelutilaisuuksia. Toiveiden kirjo oli yleensäkin laaja, esimerkkinä tapahtuma moottori-ihmisille, motoristeille ja vanhojen autojen ihailijoille.
Kirjastopalvelun vuoden 2023 tilastoissa näkyy edeltävään vuoteen kolme merkittävää muutosta: Pääkirjaston ensimmäinen täysi vuosi Foorumin tiloissa nosti Jämsän kirjastolaitoksen kävijämäärää 98 000:sta 145 000:een. Tapahtumien määrä kasvoi 42:sta ja 122:een. Jämsänkosken omatoimikirjaston avautuminen toukokuussa vaikutti pääkirjaston omatoimiajan lisäksi aukioloaikojen kasvamiseen 18 600 tuntiin edellisen vuoden 14 700:sta.
Pääkirjaston volyymit olivat kirjastoautoon ja omatoimikirjastoihin nähden lainaus- ja käviämäärissä suurin piirtein kymmenkertaisia. Eli kun pääkirjaston luvuissa liikutaan näissä 100 000:n tienoilla, toisissa toimipisteissä liikutaan 10 000:ssa. Sen sijaan aukiolotunnit olivat omatoimikirjastoissa pääkirjastoa laajemmat, koska pääkirjaston omatoimiaikaa on rajoitettu perjantaista sunnuntaihin.
Aineiston lainaus on vahvasti sukupuolittunutta Jämsässäkin. Naiset lainasivat vuonna 2023 kirjastosta kolme kertaa miehiä enemmän. Ikäryhmien lainauksia vertaillessa on merkille pantavaa, että 15-24-vuotiaiden tekemät lainat olivat vain neljäsosa 5-14-vuotiaiden tekemistä lainoista. Lainojen määrä asukasta kohti kasvoi edellisvuodesta 10,9:stä 13:een.
Kirjaston toimintakulut asukasta kohden olivat 58,7 euroa vuonna 2023.
Lisätietoa:
Kirjastopalvelupäällikkö Risto Heikkinen, p. 044 705 8321