Uusi lukuvuosi alkamassa kouluissa ja oppilaitoksissa

Jämsän kaupungin peruskouluissa ja lukiossa lukuvuoden 2024-2025 työskentely alkaa keskiviikkona 7. elokuuta. Varhaiskasvatuksessa annettava esiopetus alkaa maanantaina 12. elokuuta.

Ammattiopisto Gradian Jämsän kampuksella lukuvuosi käynnistyy pääosin tiistaina 6.8.2024 ja Jämsän Kristillisessä Kansanopistossa sunnuntaina 11. elokuuta. Jämsänjokilaakson musiikkiopiston opetus alkaa maanantaina 12. elokuuta Jämsässä ja Kuhmoisissa. Ilmoittautuminen Jämsän työväenopiston kursseille alkaa torstaina 22.8. klo 15.

Varhaiskasvatus, esi- ja perusopetus

Jämsän kaupungin varhaiskasvatuksessa on 483 lasta, joista 131 on esioppilaita. Peruopetuksen oppilaita on lukuvuoden alkaessa  1 607. Tämä on  13 oppilasta vähemmän kuin vuosi sitten. Koulutiensä aloittaa 130 ensimmäisen luokan oppilasta, vastaavasti viime vuonna ensimmäisen luokan oppilaita oli 132. Iltapäivätoimintaan osallistuu lukuvuoden alkaessa 72 oppilasta.

Toinen aste

Jämsän lukiossa aloittaa 70 uutta opiskelijaa ja lukion kokonaisopiskelijamäärä on noin 278.  Lisäksi 15 Ammattiopisto Gradian opiskelijaa on suorittamassa kahden tutkinnon opintoja. Viime vuonna Jämsän lukiossa aloitti 108 uutta opiskelijaa ja lukion kokonaisopiskelijamäärä oli noin 270.

Ammattiopisto Gradian Jämsän kampukselle valittiin kevään yhteishaussa 144 hakijaa, joista paikan otti vastaan 132. Ensisijaisia hakijoita oli hieman edellistä vuotta enemmän. Opiskelijoita valittiin edellisen vuoden tapaan kahdeksaan eri tutkintoon ja tutkintokoulutukseen valmentavaan TUVA-koulutukseen. Yhteishaussa paikan vastaanottaneista opiskelijoista suurin osa aloittaa metsäalalla, liiketoiminnassa, sähköalalla tai logistiikassa.

Ammattiopisto Gradian Jämsän kampuksella opiskelee elokuun lopussa arviolta kaikkiaan noin 800 opiskelijaa.  Suurin osa Jämsään hakeutuvista opiskelijoista valitaan ympäri vuoden avoinna olevan jatkuvan haun kautta. Aikuisille opiskelijoille tämä on ainoa hakeutumisen väylä.

Ammattiopisto Gradia jatkaa yhteistyötä Jämsän lukion kanssa kaksois- ja kolmoistutkinnon toteuttamisessa sekä järjestää molempien oppilaitosten tavoitteellisesti urheileville nuorille urheiluvalmennuksen palveluja.

Vapaa sivistystyö ja taiteen perusopetus

Jämsän Kristillisessä Kansanopistossa aloittaa lukuvuotensa 132 kansanopiston oppivelvollisuuskoulutuksen opiskelijaa ja 25 vapaan sivistystyön kansainvälisyyslinjan opiskelijaa, joista 11 Ruotsista, 8 Pohjois-Amerikasta, 1 Norjasta ja 5 Suomesta.

Jämsänjokilaakson musiikkiopistossa aloittaa 52 uutta opiskelijaa. Moniin muskariryhmiin mahtuu vielä mukaan ja ryhmiin ehtii ilmoittautumaan vielä elokuussa. Musiikkiopiston kokonaisopiskelijamäärä on noin 350. Työväenopiston ohjelma on jo nähtävissä Jämsän kaupungin verkkosivuilla linkki.

Koulukuljetusasioita voi hoitaa sovelluksen avulla

Esiopetuksessa ja perusopetuksessa kuljetusoppilaita on noin 487. Ensimmäisen koulupäivän aamun koulukuljetuksen aikataulut löytyvät Jämsän kaupungin internet-sivuilta maanantaina 5.elokuuta aikana. Koulut tiedottavat muista työajoista oppilaita ensimmäisen koulupäivän aikana.  Esiopetuksen kuljetuksista tiedotetaan huoltajille erikseen.

Koulukuljetusasioita voi hoitaa sovelluksen avulla. Sovelluksesta voi katsoa ja perua oppilaan kuljetuksia. Sovelluksen käyttöönottoon lähetetään ohjeet Wilma-viestillä. Huoltajia pyydetään ensisijaisesti käyttämään sovellusta kuljetusten tarkistamiseen.

5. elokuuta julkaistavien ensimmäisen aamun kuljetusten yhteydessä julkaistaan kuljetusyritysten tiedot ja selitteet kuljetusreiteille sekä koulubussivuorojen aikataulut. Joukkoliikenteen aikataulut löytyvät Matkahuollon verkkosivuilta aikatauluhausta sekä Jämsän kaupungin verkkosivuilta joukkoliikenne -osiosta. Taksikuljetusten osalta huoltajien kannattaa olla yhteydessä sovelluksessa tai kuljetuslistalla nimettyyn taksiyrittäjään ja sopia tarkasta kuljetukseen nousupaikasta ja -ajasta taksiyrittäjän kanssa.

Koskenpään koulun ja Jämsänkosken yhtenäiskoulun oppilaiden koulureitin varrelle osuu risteyksien parannustöitä. Jämsänkoskella Koivutien ja Koskenväylän risteyksen (S-marketin risteys) parannustyö aiheuttaa jonkin verran haittaa elokuussa. Työmaan pitäisi valmistua lähiaikoina. Koskenpäällä Keuruuntien ja Petäjävedentien risteyksen työt on alkamassa puuston poistolla. Työt kestävät arviolta elo- syyskuun ajan.

Työmaa-alueiden kohdalla liikuttaessa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta ja käyttää merkittyjä reittejä niiden ohittamiseen. Kaupunki tulee ohjeistamaan myös työmaiden toimijat erityiseen varovaisuuteen koululaisten liikkumisen aikaan.

Toisen asteen opiskelijat ovat Kelan koulumatkatuen piirissä ehtojen täyttyessä. Jämsän kaupunki ei erikseen järjestä toisen asteen oppilaskuljetuksia, mutta oppilaat voivat käyttää normaalin joukkoliikenteen lisäksi koulubussivuoroja.  Matkakortti täytyy hankkia itse ja siihen on mahdollista saada Kelan matkatukea. Koulumatkatuesta lisätietoja saa Kelan verkkosivuilta tai asiakaspalvelusta.

 

Lisätiedot:

Jämsän kaupungin varhaiskasvatus, varhaiskasvatusjohtaja Maija Jääskeläinen, p. 040 507 9571

Jämsän kaupungin perusopetus ja lukiokoulutus, johtava rehtori Juha Damskägg, p. 040 836 1604

Jämsän kaupungin esiopetus- ja koulukuljetukset, logistikko Kari Leppänen, p. 0400 506 811

Ammattiopisto Gradia, rehtori Pirjo Kauhanen, p. 040 341 6152

Jämsän Kristillinen Kansanopisto, rehtori Jukka Palola, p. 020 764 4510

Jämsänjokilaakson musiikkioppilaitos ja Jämsän työväenopisto, kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Sini Käkönen, p. 040 751 4731

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös