Vuoden kotimainen matkailuyritys -palkinto HimosLomille

Jämsässä sijaitseva matkailukeskus HimosLomat palkittiin lauantaina Kotimaan Matkailumessuilla Tampereella Vuoden kotimainen matkailuyritys -tunnustuksella.

Tuomariston mukaan HimosLomat on pitkän nousujohteisen kehityskaaren omaava yritys, joka on tehnyt rohkeita avauksia jo vuosia. Jämsässä sijaitseva HimosLomat on noussut kotimaisten matkailijoiden supersuosioon ja sen kohderyhmä on poikkeuksellisen laaja lapsiperheistä nuoriin aikuisiin ja edelleen aikuisväestöön. HimosLomat tunnetaan ympärivuotisena kohteena, jonne palataan useitakin kertoja saman vuoden aikana.

– On aivan todella hienoa, että HimosLomien pitkäjänteinen, kunnianhimoinen ja menestyksekäs työ on huomattu ja saimme Keski-Suomen matkailualueelle arvostetun ’Vuoden kotimainen matkailuyritys’ -tunnustuksen. Tällaiset huomionosoitukset ovat tärkeitä myös koko matkailualueelle tunnettuuden ja yhä uusien matkailijoiden saavuttamiseksi, iloitsee Keski-Suomen matkailun alueorganisaationa toimivan Visit Jyväskylä Regionin matkailujohtaja Susanne Rasmus.

– HimosLomat on jo yli 30 vuoden ajan ansiokkaasti kehittänyt elämyksiä koti- ja ulkomaisille matkailijoille ja eri kohderyhmille ympäri vuoden. Investoinnit, sijainti, tapahtumat ja neljän vuodenajan aktiviteetit ovat luoneet yhden eteläisen Suomen suosituimmista matkailukohteista. Iloitsemme HimosLomien saamasta matkailun tunnustuksesta, Jämsän kaupungin matkailu- ja markkinointijohtaja Ulla Haggren jatkaa.

HimosLomien toimitusjohtaja Päivi Heikkalan mukaan yrityksen saama tunnustus tuntuu hyvältä.

– Toivomme, että tunnuksen myötä matkailijat löytävät HimosLomat entistäkin paremmin ja pystymme tarjoamaan palveluita myös uusille asiakkaille. Ensi vuoden keväällä tulemme avaamaan myös monitoimihalli Willin Lännen, jonka myötä ympärivuotiset palvelut paranevat. Willistä Lännestä löytyy muun muassa saluuna, keilaradat, padelkentät ja golfsimulaattori, Heikkala kertoo.

Tulevasta kesästä odotetaan Keski-Suomessa paljon sekä kotimaan että kansainvälisen matkailun osalta. Tuoreet tutkimukset kertovat, että Keski-Suomen vetovoima matkailualueena on selvässä kasvussa. Myös alueen matkailu yleisellä tasolla on palautunut kasvu-uralle koronan jälkeen.

– Isona vetoapuna Keski-Suomessa on toiminut kotimainen matkailu, mutta nyt myös kansainvälinen puoli on lähtenyt elpymään ja odotammekin kuluvalta matkailuvuodelta paljon, kertoo Rasmus.

 

Lisätietoja:

Susanne Rasmus, matkailujohtaja, Visit Jyväskylä Region
susanne.rasmus@jyvaskyla.fi, p. 0400 885 786

Päivi Heikkala, toimitusjohtaja, HimosLomat
paivi.heikkala@himoslomat.fi, p. 020 711 9262

Ulla Haggrén, matkailu- ja markkinointijohtaja, Jämsän kaupunki
ulla.haggren@jamsa.fi, p. 040 526 1393

 

Kuvassa vasemmalta lukien: Tampereen Messujen toimitusjohtaja Tuomas Räsänen, HimosLomien markkinointipäällikkö Sinikka Långström, Visit Tampereen toimitusjohtaja Jari Ahjoharju, HimosLomien toimitusjohtaja Päivi Heikkala, Visit Jyväskylä Regionin matkailujohtaja Susanne Rasmus ja Jämsän kaupungin matkailu- ja markkinointijohtaja Ulla Haggrén.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös