Puutarhajäte

Puutarhajäte on pihoilta ja puutarhoista syntyvää biohajoavaa jätettä, kuten haravointijätettä, ruohoa, oksia, lehtiä ja kuihtuneita kasveja.

Puutarjäte

Puutarhajätteen kompostointi onnistuu avokompostissa eli kompostikasassa sekä avoimessa tai kannellisessa kehikossa ja puutarhajätekompostorissa. Risut voi myös hakettaa.

Jätehuoltomääräysten 23 § mukaan puutarhajätteitä ei saa viedä yksityisille tai yleisille maa-alueille ilman maanomistajan lupaa. Aluekeräyspisteille ei myös saa viedä puutarhajätteitä. Haravointijätettä ei myöskään saa polttaa. Keskuslämmityskattilassa tai muussa vastaavassa tulipesässä saa polttaa kuivia risuja, oksia sekä käsittelemätöntä puutavaraa.

Puutarhajätteet voi viedä Erkki Salminen Oy:n jätelaitokselle. Puutarhajätteen sekä risujen ja oksien vienti on maksullista. Lisätietoja eri puutarhajätteiden kierrätyksestä ja niiden veloituksesta saat täältä: Erkki Salminen Oy p. 020 710 9750

Vieraslajeja ei saa kasvattaa siten, että ne voivat päästä ympäristöön (Laki vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinta, 3§). Haitallisia vieraslajeja ovat mm. kurtturuusu, jättipalsami, komealupiini, jättiputken.  Laita pienet määrät vieraslajeja muovipussiin ja poltettavaan jätteeseen. Isot määrät tulee laittaa jätesäkkeihin tai tilata urakoitsijalta lava, mihin ne kerätään. Isot määrät tulee viedä Erkki Salminen Oy:lle. Lisätietoa vieraslajeista löytyy täältä: Vieraslajit.fi

Jaa sosiaalisessa mediassa