Jämsässä kehitetään pyöräily- ja jalankulkuliikennettä
Jämsässä suhtaudutaan positiivisesti pyöräilyn ja jalankulkuliikenteen kehittämiseen.
Jämsän kaupunki on käynnistänyt kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman laatimisen. Ohjelman tavoitteena on parantaa jalankulun ja pyöräliikenteen asemaa osana arkiliikenteen matkoja, kehittää pyörämatkailumahdollisuuksia Jämsässä ja tarjota tietoa aktiivisista liikkumismuodoista.
Tavoitteena on mm. parantaa kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita, lisätä tietoa aktiivisen liikkumisen hyödyistä ja kehittää pyörämatkailun mahdollisuuksia. Ohjelman laadinta etenee kesäkauden aikana määritettävillä kävelyn ja pyöräilyn edistämisen tavoitteilla. Syksyn aikana tunnistetaan toimenpiteitä, jotka ohjaavat tulevien vuosien edistämistyötä. Ohjelma valmistuu loppuvuodesta 2022. Hanke on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin myöntämän Kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelmien valtionavustuksen vuodelle 2022.
– Kaupunki ei ole aiemmin laatinut vastaavaa aktiivisten liikkumismuotojen edistämistavoitteita määrittävää strategiaa. Tunnettuna matkailukaupunkina Jämsän kävelyn ja pyöräilyn olosuhteet toimivat paitsi liikkumis- ja liikuntamuotona, mutta myös käyntikorttina ja kaupungin tärkeänä imagotekijänä, Jämsän kaupungininsinööri Katja Rissanen sanoo.
Työn lähtötiedoksi on kerätty jämsäläisten asukkaiden ja alueella liikkuvien mielipiteitä kävelyn ja pyöräilyn nykyisistä olosuhteista. Marraskuussa 2021 toteutettuun sähköiseen kyselytutkimukseen saatiin 305 vastausta. Kiitos kaikille vastanneille!
Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että jämsäläiset ovat melko tyytyväisiä kotikaupunkinsa pyöräilyn ja kävelyn olosuhteisiin. Esimerkiksi pyöräilyn osalta 84 prosenttia vastaajista kannattavat täysin pyöräilyn kehittämistä ja 94 prosenttia vastaajista kannattavat vähintään jonkin verran sen kehittämistä. Kyselyyn vastanneet toivoivat mm. kävelyn ja pyöräilyn verkostojen kehittämistä liikkumisen sujuvuuden ja turvallisuuden parantamiseksi. Lisäksi tunnistettiin pyöräpysäköinnin ja vapaa-ajan ulkoilureittien kehittämistarpeita sekä esitettiin toiveita talvikunnossapidon laadun lisäämisestä.
– Pyöräilyn ja kävelyn kehittämisessä ollaan Jämsässä hyvällä tiellä ja oikeita toimia on jo tehty. Haluamme kehittyä tällä saralla jatkossakin. Edistämme kävelyä ja pyöräilyä osana tavoitetta kohti ympäristöystävällisempää, terveellisempää ja viihtyisämpää kaupunkia. Tämä edellyttää kehittämistarpeiden tunnistamista ja priorisointia edistämisohjelman laadinnan aikana, Rissanen toteaa.
Lisätietoja:
Kaupungininsinööri Katja Rissanen, p. 040 846 9816
Anna Kirjanen, Ramboll Finland Oy (anna.kirjanen@ramboll.fi)