Jämsän vanhan kaupungintalon purkutyöt ovat käynnistyneet

Jämsän vanhan kaupungintalon purkutyöt etenevät huhti–heinäkuun 2026 aikana kahdessa vaiheessa. Sisätilojen purku valmistui toukokuun lopussa ja kesäkuun alusta on työmaalla ollut käynnissä konepurku. Rakennus puretaan kokonaan pois kaupunkikuvasta heinäkuun loppuun mennessä. Konepurkutyöt voivat aiheuttaa lähialueelle melua, tärinää ja pölyä.

Seppolantiellä sijaitsevan Jämsän vanhan kaupungintalon purkutyöt etenevät suunnitellusti kahdessa eri vaiheessa 13.4.-31.7.2026 välisenä aikana. Jämsän kaupungin omistaman, jo yhdeksän vuotta tyhjillään olleen virastotalon, purkutyön suorittaa kilpailutuksen voittanut Karri Räikkä Oy.

Purku-urakka on jaettu kahteen päävaiheeseen, jotta materiaalit saadaan lajiteltua tehokkaasti ja turvallisesti. Sisäpurku on suoritettu 13.4.-31.5.2026 välisenä aikana ja tässä ensimmäisessä vaiheessa on keskitetty sisätilojen haitta-aineiden kuten asbestin huolelliseen poistoon käsityönä. Rakennuksen ulkopuolella ei ole tästä syystä näkynyt kevään aikana suuria muutoksia.

Konepurun aikatauluksi on sovittu 1.6.–31.7.2026. Tänä aikana tehdään varsinaiset raskaat purkutyöt koneellisesti ja rakennus puretaan kokonaan pois kaupunkikuvasta heinäkuun loppuun mennessä.

Konepurkuvaiheen aikana lähialueella esiintyy tavanomaista enemmän melua, tärinää sekä pölyhaittaa. Pölyämistä estetään ja rajoitetaan tehokkaalla kastelulla. Konepurkuvaiheessa on kaikki rakennuksen haitta-aineet poistettu rakenteista.

Urakoitsija on eristänyt työmaa-alueen turva-aidoilla ja alueella liikkuvia pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta.

Urakassa noudatetaan uuden rakentamislain mukaisia kiertotalousvaatimuksia ja rakennusmateriaalit lajitellaan ja kierrätetään mahdollisimman korkealla asteella. mm. julkisivun graniittikivet sekä valtuustosalin valaisimet otetaan talteen mahdollista myöhempää käyttöä varten.

Lisätiedot Tilapalvelupäällikkö, Lauri Leppisaari, p. 0400 860 068,  lauri.leppisaari@jamsa.fi

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös