Kaupunginhallituksen päätöksiä 21. syyskuuta 2026

Kaupunginhallitus antoi ennakkokannan, jonka mukaan Kiinteistö Oy Jämsänmäki voi jatkaa maauimalan länsipuolelle sijoittuvan kerrostalon suunnittelua.

Esityslista 21.9.2026

Ruokapaja-tiedonvälityshanke

Jämsän kaupunki hakee Keski-Suomen elinvoimakeskuksesta rahoitusta Ruokapaja – tiedonvälityshankkeelle. Hanke toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian sekä ProAgria Keski-Suomi ry / Keski-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten kanssa.

Kaupunginhallitus valtuutti TKI-päällikkö Visa Törmälän tekemään tarvittavat muutokset hankehakemukseen. Muutokset ovat vielä mahdollisia hankesuunnittelusta ja rahoittajan ohjauksesta johtuen. Hankehakemus jätetään Hyrrä-järjestelmässä.

Kaupunginhallitukselle tiedotetaan lopullisesta hankehakemuksesta ja hankkeen lopullisesta talousarviosta.

Hankkeessa välitetään ajantasaista tietoa, uusia menetelmiä ja käytännön osaamista Jämsään ja muualle Keski-Suomeen. Tavoitteena on vahvistaa alueen elintarvikealaa, nostaa paikallisten raaka-aineiden jalostusastetta sekä hyödyntää nykyistä paremmin alkutuotannon, luonnontuotteiden, sivuvirtojen ja maahanmuuttajataustaisten henkilöiden osaamisen mahdollisuuksia.

 

Ennakkokanta maauimalan kerrostalo

Kaupunginhallitus antoi konserniohjeen mukaisena ennakkokantanaan, että Kiinteistö Oy Jämsänmäki voi jatkaa uudiskohteen valmistelua esitetyistä lähtökohdista. Ennen lopullisia investointi-, rahoitus-, pääomasijoitus- tai takauspäätöksiä yhtiön tulee toimittaa kaupungille tarkennettu hankesuunnitelma ja sitä vastaava rahoitussuunnitelma.

Kerrostalon rakennuspaikka sijaitsee maauimalan länsipuolella. Rakennuspaikalle voidaan toteuttaa enintään 1 200 kerrosneliömetrin laajuinen rakennus, johon voidaan sijoittaa yli 20 asuntoa. Hankkeen alustava kustannusarvio on noin 3,5 miljoonaa euroa.

 

Ehdokkaan nimeäminen Työvalmennussäätiö Avituksen hallitukseen

Kaupunginhallitus nimesi ehdokkaat Työvalmennussäätiö Avitukseen hallitukseen toimikaudelle 2027-2028: Mika Kyrö, Tiina Altti, Eeva Heininen ja Vesa Urtti.

 

Muut päätökset:

  • Kerkkolan aurinkovoimalan kaavaehdotus hyväksyttiin ja päätettiin asettaa 30 vuorokauden ajaksi julkisesti nähtäville ehdotusvaiheen kuulemista varten.
  • Merkittiin tiedoksi kuukausiraportti 8/2026.
  • Hyväksyttiin esityslistan seliteosan mukainen lausunto koskien Keski-Suomen liiton talousarviota ja toimintaa vuosina 2027-2029.
  • Vuonna 2027 tarjotaan yhteensä 25 kuntapaikkaa tilapäistä suojelua saaville ja turvapaikan saaneille.

 

Lisätietoja:

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ulla Patronen, p. 050 594 0091

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös