Tehoa markkinointiin yhteistyöllä

SASU‑hankkeessa markkinointia kehitettiin yhdistämällä kampanjoita, käytännön kokeiluja, sisällöntuotantoa sekä strategisempaa maineen ja brändin kehittämistä.

Monikanavaista ja kokeilevaa markkinointityötä

SASU-hankkeessa markkinointia kehitettiin käytännön tekemisen, kokeilujen ja yhteistyön kautta. Työ ei jäänyt suunnitelmatasolle, vaan Jämsän tunnettuutta vahvistettiin konkreettisesti, mikä tuottikin tutkitusti tulosta.

Keskeinen käännekohta oli Jämsän ensimmäisen asukasmarkkinoinnin strategian ja toimintamallin valmistuminen, joka toi markkinointiin selkeämmän suunnan, tavoitteet ja tekemisen rakenteen. Kampanjoiden, sisältöjen ja yhteistyön kautta markkinointi alkoi tämän myötä muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden, jossa eri toimenpiteet tukivat toisiaan.

Jämsän näkyvyyttä rakennettiin monikanavaisesti ja vaiheittain, hyödyntäen sekä uusia ideoita että paikallisia kumppanuuksia. Keskeistä oli käytännön tekeminen: kokeilujen kautta opittiin, mitä kannattaa jatkaa ja mihin panostaa tulevaisuudessa.

Kesällä 2023 toteutettu Jämsä-Ämpäri -haaste toi markkinointiin mukaan kuntalaiset, yritykset ja yhteisöt. Ämpäreitä jaettiin valituille toimijoille, jotka sitoutuivat kertomaan ämpärin “seikkailuista” omissa somekanavissaan kuvien ja videoiden kautta. Kaupunki puolestaan hyödynsi syntynyttä materiaalia jakamalla päivityksiä eteenpäin omissa kanavissaan, jolloin yksittäisistä julkaisuista muodostui laajempi ja orgaanisesti kasvava markkinointikokonaisuus. Kampanja siirsi markkinointia selkeästi pois yksisuuntaisesta viestinnästä kohti yhteisöllistä tekemistä, jossa sisältö syntyy paikallisten ihmisten näkökulmista ja leviää heidän omien verkostojensa kautta.

FinnMetko 2024 -messuille osallistuminen yhdessä alueen toimijoiden kanssa puolestaan nosti Jämsää esiin valtakunnallisesti ja toi esille alueen yritystoimintaa ja elinvoimaa. Samalla avattiin keskustelua markkinointiyhteistyöstä kyläyhteisöjen kanssa, jotta Jämsästä kertominen pohjautuisi yhä enemmän paikallisiin näkökulmiin ja kokemuksiin. Tämä toi markkinointiin lisää aitoutta ja laajensi sitä kaupungin organisaation ulkopuolelle.

Yhteinen ääni Jämsälle

Markkinointia tehtiin hankkeen aikana yhä enemmän yhteistyössä oppilaitosten, yritysten ja paikallisten toimijoiden kanssa. Koulutusmarkkinointi Gradian ja Jämsän lukion kanssa toi esiin alueen opiskelumahdollisuuksia – erityisesti kaksoistutkinto ja laadukas urheiluvalmennus nostettiin yhteistyön avulla vahvemmin näkyviin. Paikallisten yritysten kanssa puolestaan selvitettiin keinoja, joilla työnantajat voisivat paremmin tavoittaa osaajia ja markkinointiyhteistyö kaupungin kanssa tukea rekrytointia.

Keskeinen avaus oli Positiivinen Jämsä -mallin kehittäminen ja kampanjan toteutus vuonna 2025. Tavoitteena oli tehdä näkyväksi se, että kaupungin maine rakentuu pitkälti arjen puheesta ja kokemuksista. Luodussa mallissa markkinointi yhdistettiin osallistamiseen: asukkaita ja yrityksiä kutsuttiin mukaan pohtimaan, millaista keskustelukulttuuria ja mielikuvaa Jämsästä halutaan vahvistaa. Kampanjan toteutus sisälsi digimarkkinointia, kyselyitä ja työpajoja, ja sen tavoitteena oli tuoda positiivinen näkökulma osaksi arjen keskustelua.

Keväällä 2026 toteutettu Positiiviset kohtaamiset -videosarja jatkoi samaa ajatusta käytännön tasolla. Videoiden kautta Jämsä näyttäytyi suoraan ihmisten omien kokemusten ja puheenvuorojen sanoittamana. Tavoitteena oli nostaa esiin aitoja, arjesta kumpuavia myönteisiä näkökulmia – ei valmiiksi rakennettuja viestejä, vaan ihmisten omia oivalluksia ja havaintoja.

Sisällöt ja viestintä arjen tasolle

Yksi selkeimmistä muutoksista hankkeen aikana oli sisältöjen määrän ja roolin kasvu. Jämsästä kerrotaan yhä enemmän tarinoiden kautta: artikkeleissa nostetaan esiin asukkaita, opiskelijoita ja yrityksiä, ja näiden kautta kaupungista muodostuu konkreettisempi ja samaistuttavampi kokonaisuus. Markkinointi ei ole enää pelkkää yleisviestintää, vaan arjen kokemusten jakamista.

Samalla kaupungin verkkosivustoa kehitettiin aktiivisesti. Sisältöjä jäsenneltiin ja kokonaisuutta parannettiin niin, että tieto olisi helpommin löydettävissä ja sisältö palvelisi paremmin eri käyttäjiä. Verkkosivusto toimii nyt yhä selkeämmin markkinoinnin keskeisenä alustana. Kampanjat, sisällöt ja muu viestintä ohjaavat käyttäjiä samaan paikkaan, mikä lisää viestinnän vaikuttavuutta.

Sijoittumismarkkinointi ja B2B-yhteistyö

Hankkeessa markkinointia laajennettiin myös yrityksiin ja sijoittumiseen liittyvään B2B‑suhdetoimintaan. Tavoitteena oli kehittää systemaattinen toimintamalli, jossa markkinointi ja myynti tukevat toisiaan Jämsän tunnettuuden ja kiinnostavuuden lisäämiseksi yritysten näkökulmasta.

Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että markkinointia ei tehty vain yleisviestintänä, vaan sitä kohdennettiin erikseen valikoitujen toimialojen yrityksille ja potentiaalisille sijoittujille. Työssä kehitettiin toimintatapoja yritysten kontaktointiin, viestien kohdentamiseen ja yhteistyöhön eri toimijoiden välillä. Samalla toteutettiin testikampanja ja kokeiluja, joiden kautta testattiin, miten Jämsää kannattaa esitellä yritysten näkökulmasta ja millaiset viestit herättävät kiinnostusta.

Kokonaisuus toi markkinointiin uuden ulottuvuuden: Jämsä ei näyttäytynyt vain asuinpaikkana, vaan myös aktiivisesti markkinoitavana sijoittumiskohteena, jossa yrityksille tarjotaan tukea ja mahdollisuuksia.

Maineesta mitattavaa tietoa

Keväällä 2026 toteutettu maine- ja bränditutkimus toi markkinointiin uudenlaista pohjaa. Ensimmäistä kertaa saatiin laaja kokonaiskuva siitä, miten Jämsä nähdään eri kohderyhmissä ja mitkä tekijät vaikuttavat mielikuviin. Tutkimus teki näkyväksi sekä vahvuuksia että kehittämiskohteita ja auttaa jatkossa suuntaamaan markkinointia entistä enemmän tietoon perustuen.

Tutkimus osoitti, että Jämsä tunnetaan yleisesti hyvin ja sen maine on pääosin myönteinen. Erityisesti matkailijat arvioivat Jämsää positiivisesti ja olivat valmiita palaamaan alueelle uudelleen. Samalla tutkimus teki näkyväksi keskeisen kehittämiskohdan: tunnettuus ei vielä kaikilta osin muutu erottuvaksi mielikuvaksi. Jämsä mielletään usein yleisellä tasolla tai vahvasti Himoksen kautta, jolloin kaupungin muu kokonaisuus jää vähemmälle huomiolle. Myös elinvoiman, palveluiden ja yritysympäristön osalta tunnistettiin kehittämistarpeita.

Tulokset vahvistivat markkinoinnin merkitystä osana kaupungin kehittämistä. Jatkossa keskeiseksi tehtäväksi nousi Jämsän monipuolisen kokonaisuuden näkyväksi tekeminen sekä se, että kiinnostus pystytään muuttamaan konkreettisiksi valinnoiksi – muutoksi, vierailuiksi ja sijoittumispäätöksiksi.

Mitä markkinoinnissa muuttui käytännössä?

Markkinointi muuttui hankkeen aikana näkyvämmäksi, jatkuvammaksi ja tietoisemmin johdetuksi tekemiseksi, jossa yhdistyvät kampanjat, sisältö, yhteistyö ja tutkimustieto.

Markkinointi sai selkeän suunnan.
Jämsälle laadittiin ensimmäinen asukasmarkkinoinnin strategia ja toimintamalli, joka teki tekemisestä tavoitteellisempaa ja auttoi yhdistämään eri toimenpiteet kokonaisuudeksi.

Tekeminen muuttui suunnitelmallisemmaksi.
Yksittäisistä tempauksista siirryttiin kampanjakokonaisuuksiin.

Markkinointi muuttui yhteiseksi tekemiseksi.
Asukkaat, kyläyhteisöt ja muut toimijat otettiin mukaan viestin tuottajiksi, mikä vahvisti tapaa kertoa Jämsästä yhdessä.

Sisällöt ja verkkosivut nousivat keskiöön.
Tarinallinen sisältö lisääntyi ja verkkosivuista muodostui keskeinen alusta, jonne kampanjat ja viestintä ohjasivat.

Jämsää alettiin markkinoida kokonaisuutena.
Koulutus, työ ja yritystoiminta tulivat aiempaa vahvemmin esiin, ja yhteistyö yritysten kanssa tiivistyi.

Markkinointi alkoi perustua vahvemmin tietoon.
Maine- ja bränditutkimus toi ensimmäistä kertaa systemaattista tietoa mielikuvista ja ohjasi tekemistä.

Myönteistä puhetta alettiin vahvistaa tietoisesti.
Positiivinen Jämsä -malli teki näkyväksi, että kaupungin maine rakentuu arjen keskusteluista – ja että siihen voidaan vaikuttaa.

SASU – Sujuvan asumisen palvelut tukemassa yrittämistä, työtä ja sijoittautumista -hanke on osa äkillisen rakennemuutoksen Jämsä-pakettia. Hankkeelle on myönnetty rahoitus Keski-Suomen liiton Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määrärahasta (AKKE).

Lue lisää SASU-hankkeesta: Sujuvan asumisen äärellä

KSL_primary_FIN_Black

Jaa sosiaalisessa mediassa